Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Hauholla miteltiin tasainen sahtikisa

Lauantaina järjestetyillä Niskavuoren markkinoilla palkittiin Hauhon pitäjänmestari sahdinvalmistuksessa. Kilpailun tuomaristolla oli katajainen mutta maittava tehtävä seuloa markkinapäivän aamuna paras paikalle tuodusta neljästä sahtinäytteestä.

NV_sahtimestaruus

Kuvassa kilpailun ylituomari, professori Pertti Saurola (vasemmalla), Jeff Hutchings, Ari Saarisen edustaja Rauni Saarinen, Asko Ylöstalo, Pentti Järvinen, Lauri Salovaara sekä Miika Muranen. Hauhon sahdinvalmistuksen pitäjänmestaruuskilpailun kiertopalkinto on katajainen sahtihaarikka. Kuva: Jouni Lehtonen

Kilpailun ylituomari, professori Pertti Saurola luonnehti kilpailusahteja erittäin tasaisiksi, selvää voittajasuosikkia ei noussut ensi maistelulla esiin. Jokainen sahti oli jonkun tuomarin arviossa ensimmäisellä arviointikierroksella ykkössijalla.

– Kaikki kilpailuun tuodut sahdit olivat hyviä ja ulkonäöltään selkeitä ja tummanruskeita, kuten hyvän hauholaisen sahdin tunnusmerkkeihin kuuluu.

Hän nosti erityisesti esiin nuoren polven sahdintekijän, Lauri Salovaaran, esiin. Hänen sahtinsa oli ylituomari Saurolan suun mukaista, hauholaista – tummaa ja juotattavaa.

Kilpailun raati maisteli sahtinäytteitä tietämättä kenen valmistama juoma missäkin lasissa on. Valmistajien nimet paljastuivat tuomareille vasta, kun sahtinäytteet oli ruodittu paremmuusjärjestykseen.

Tuomaristolla oli vaikea työ löytää tasalaatuisista sahdeista voittaja. Mutta vanha konkari valikoitui pienillä makuvivahteilla kärkeen, mustilalaisen Ari Saarisen valmistama sahti voitti. Mariitta Kämäri Hyömäestä oli toinen ja kisan kuopus, Eteläisissä sahtioppinsa saanut Lauri Salovaara sijoittui kilpailussa kolmanneksi.

Tuomaristossa kansainvälistä asiantuntemusta edusti professori Jeff Hutchings Kanadasta. Skotlantilaiset juuret omaava Hutchings on biologi ja kalatutkija. Ilmoilassa kesiään viettävä Jeff on kuudessa vuodessa oppinut suomalaisen sahdin ystäväksi. Hän etsii sahdista vahvoja makuja ja elämyksiä.

Sahtikilpailun tuomarissa oli niskavuorelaisuus edustettuna tamperelaisen teatteriohjaaja Miika Murasen kautta. Muranen on tullut tunnetuksi teatteriohjaajana ennen kaikkea musiikkiteatteri- ja musikaaliohjauksistaan. Satavuotiaan Suomen juhlakesänä Pyynikin kesäteatterissa nähdään Murasen ohjaama ja jo nyt paljon kiitos kerännyt Niskavuoren nuori emäntä. Se on raikas musikaaliksi sovitettu tulkinta klassikkonäytelmästä. Murasen kannustusjoukoissa Niskavuoren markkinoille saapui näyttelijöitä Pyynikin esityksestä.

Lisäksi sahtiasiantuntemusta tuomaristossa edustivat vapaa-ajan hauholainen Pentti Järvinen ja hauholainen pitkän linjan sahdintekijä Markku Rantti.

Ari Saarinen edustaa Hauhoa Sahdinvalmistuksen suomenmestaruuskisoissa. Kilpailu pidetään lauantaina 5. elokuuta 2017 Janakkalassa.

Hauhon sahtimestaruuskilpailun tulokset:

1. Ari Saarinen
2. Mariitta Kämäri
3. Lauri Salovaara

Kilpailuun osallistui 4 sahdintekijää.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.