Hauholla herkutellaan yötä myöten
Ensi perjantaina Hauholla vietetään Herkkujen Yötä. Tuolloin 7 hauholaisyritystä kattaa ruokapöytiinsä erilaisia naposteluherkkuja. Vieraita odotetaan kiertämään eri kohteisiin nauttimaan hyvästä ruoasta, seurustelusta, kulttuurista ja hämäläisestä kesäyöstä. Tarjontaa on joka makuun ja se hivelee kaikkia aisteja.

Lohta Hahkialan tapaan. Herkkujen yön suosituimpia annoksia Hahkialassa lienevät kuitenkin savusorsaleipäset. Kuva: Hahkialan Kartano
Hahkialan Kartano luottaa Herkkujen Yössä riistaruokien ja herkullisten leivonnaisten vetovoimaan. Ja mikä on luottaessa, sillä Hahkialan savusorsaleipäset ovat tehneet aiempina vuosina hyvin kauppansa. Riistan rinnalle nostetaan kasviselämys.
– Tänä vuonna tarjolla on riistasta pitkään haudutettua pataa sekä trendiruokaa kasviksista. Lisäksi meillä on suussa sulavia leivonnaisia ja iltaa ryydittää trubaduuri Time Schleifer, toimitusjohtaja Anne Pekkanen kertoo.
Hahkialassa on tänä vuonna tarjolla erityinen juhlavuoden leivonnainen, sillä kartanon päärakennus täyttää 100 vuotta, yhdessä itsenäisen Suomen kanssa.
Lautsian Lomakeskuksen Tiina Tuominen lupaa herkkujen lisäksi mukavaa iltaa ja hyvää tunnelmaa.
– Lautsiassa tarjoillaan Pulled porkia ja vegevaihtoehto. Viime vuonna tykättiin kasvisvaihtoehdostamme, niin siksi tänä vuonnakin toivomme erottuvamme sillä. Ja tietenkin meillä on lettuja, Tuominen kertoo.
Hauhon Kesäteatterin näytös Tähdet tähdet starttaa Herkkujen Yön iltana kello 19 lomakeskuksen rannassa.
Peltosirkun tilan yrittäjän, Sirkku Holttisen, mukaan Herkkujen Yön aikaan on marjakausi parhaimmillaan, joten kattauksesta löytyvät oman tilan marjavohvelit ja suolaisena herkkuna kylmäsavulohivohvelit.
– Mansikka- ja kylmäsavulohilohivohvelit ovat olleet suosittuja, ja uutena vaihtoehtona meillä on tänä kesänä vadelmavohvelit. Myös kahvi ja sen kaverina vadelmahyydykekakun pala on ollut suosittu jälkiruoka, Holttinen kertoo.
Wuolteen Kartanossa perinteisten herkkujen rinnalle on tänä vuonna otettu taide. Saleissa on ripustettuna taidenäyttely, josta voi myös ostaa taidetta. Wuolteen Kartanon yrittäjää ja Herkkujen Yö -tapahtuman alkuperäistä ideoijaa Leena Sivéniä herkuttelutapahtumassa viehättää monipuolinen tarjonta.
– Jokaiselle on taatusti jotain ja hienoihin kohteisiin pääsee ilmaiseksi sisään ja kohteet on tavoitettavissa vaikka pyöräillen tai pappamopoilla, Sivén arvioi.
Herkkujen Yössä ovat mukana myös Vihavuoden Koskikahvila, joka tarjoaa Herkkujen Yönä villisika-aterioita ja pikkusuolaisia sekä lättyjä. Herkkuja ryydittää koko illan soiva elävä ruokamusiikki. Alvettulan kyläkaupan bravuuri on viettelyksen voileivät ja jälkiruoaksi on luvassa erilaisia ihania kakkuja. Wanhan Raitin Kievarissa Hauhon kirkonkylässä on Ranskan vallankumouksen vuosipäivän kunniaksi noutopöydässä ranskalaista bistro-ruokaa ja viinejä.
M/S Wuolle lähtee risteilylle Hauhon kirkonkylän rannasta kello 18 ja se kiertää Alvettulan ja Wuolteen Kartanon kautta Vihavuoteen ja yöllä takaisin.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.