Ennakkoäänestys alkoi tänään
Ennakkoäänestys alkoi Lammin kirjasto-palvelupisteellä varsin rauhallisesti. Aamulla äänestäjiä oli käynyt kymmenkunta, mutta minkäänlaisia ruuhkia ei ollut ehtinyt muodostua. Puolen päivän jälkeen äänestäjät olivat pareittain liikkeellä. Kun kaksi ihmistä oli saanut äänestyksen suoritettua, tuli pienen odottelun jälkeen kaksi äänestäjää taas paikalle.

Risto Koskinen tarkisti Eija Nokkosen henkilöllisyyden ennen äänestyslipun antamista. Nokkonen kertoi äänestävänsä aina ennakkoon. Kuva: Susanna Mattila
Ennakkoäänestyspaikat ovat Hauhon yhtenäiskoulu, liikuntasalin aula Hauholla, Tuuloksessa Kauppakeskus Tuulosen toinen kerros ja Lammilla kirjasto-palvelupiste.
Varsinainen vaalipäivä 9.4.2017 klo 9-20. Hämeenlinnassa on 14 äänestysaluetta. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänioikeutetulle ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin. Äänestyspaikat ovat varsinaisena äänestyspäivänä samat kuin ennakkoäänestyksessäkin.
HAUHON YHTENÄISKOULU, liikuntasalin aula
Tanhuantie 2
keskiviikko 29.3. klo 10.00 – 16.00
torstai 30.3. klo 10.00 – 16.00
perjantai 31.3. klo 10.00 – 16.00
lauantai 1.4. klo 10.00 – 16.00
sunnuntai 2.4. ei ennakkoäänestystä
maanantai 3.4. klo 10.00 – 19.00
tiistai 4.4. klo 10.00 – 19.00
LAMMIN KIRJASTO-PALVELUPISTE
Linjatie 4
keskiviikko 29.3. klo 10.00 – 19.00
torstai 30.3. klo 10.00 – 16.00
perjantai 31.3. klo 10.00 – 16.00
lauantai 1.4. klo 10.00 – 15.00
sunnuntai 2.4. ei ennakkoäänestystä
maanantai 3.4. klo 10.00 – 19.00
tiistai 4.4. klo 10.00 – 19.00
KAUPPAKESKUS TUULONEN
Tuulosentie 1, uuden osan aula
keskiviikko 29.3. klo 10.00 – 18.00
torstai 30.3. klo 10.00 – 18.00
perjantai 31.3. klo 10.00 – 18.00
lauantai 1.4. klo 11.00 – 18.00
sunnuntai 2.4. klo 11.00 – 18.00
maanantai 3.4. klo 10.00 – 20.00
tiistai 4.4. klo 10.00 – 20.00
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.