Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

EARTH HOUR: Kynttilöiden polttaminen vaatii huolellisuutta

WWF:n maailmanlaajuinen Earth Hour -kampanja saa taas ihmisten mielen kiinnittymään ilmastoon ja ympäristöön. Tänä vuonna Suomessa kannustetaan tekemään ilmastotekoja ruokalautasella.  Earth Hour -sivustolle on myös koottu tapahtumia, joita järjestetään Earth Hour -päivänä tai -hengessä.

Earth Hour -sivustolla jaetaan tietoa paitsi Earth Hour -tapahtumista, myös teeman mukaisesti ilmastoystävällisiä ruokaohjeita sekä tarpeellisia vinkkejä tapahtumien järjestäjille. Tapahtuman järjestäjän on esimerkiksi huolehdittava tapahtuman turvallisuudesta.

Ensi lauantaina vietetään jälleen Earth Houria. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 1,6 miljoonaa suomalaista.

Ensi lauantaina vietetään jälleen Earth Houria. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 1,6 miljoonaa suomalaista.

Tapahtuman turvallisuussuunnittelu perustuu tapahtuman järjestäjän tekemään yleisötilaisuuden pelastussuunnitelmaan. Pelastussuunnitelmasta pelastusviranomainen pystyy varmistamaan, että tapahtuman järjestäjä on varautunut hyvin onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn sekä toimintaan mahdollisissa onnettomuustilanteissa.

Mikäli tapahtumassa halutaan järjestää ilotulitus tai tuliesitys tai siinä halutaan käyttää pyroteknisiä tehosteita, on niistä tehtävä tarvittavat ilmoitukset poliisille ja pelastusviranomaiselle.

Elävä tuli luo tunnelmaa, mutta kynttilöiden polttaminen vaatii riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta. Kynttilöitä ei lähtökohtaisesti saa polttaa baaritiskeillä, wc-tiloissa, yökerhoissa tai esimerkiksi lattialla. Tutustu SPEKin laatimiin ohjeisiin kynttilöiden ja ulkotulien käytöstä täällä.

WWF:n teettämään kyselytutkimukseen vastanneista hieman reilu kolmasosa kertoi osallistuneensa viime vuonna vietettyyn ilmastotapahtuma Earth Houriin. Osuus vastaa noin 1,3 miljoonaa suomalaista.

Ahkerimmin Earth Houriin osallistuttiin Uudellamaalla, jossa kaksi viidestä vastaajasta kertoi ottaneensa tavalla tai toisella osaa maailman suurimpaan ilmastotapahtumaan. Tapahtuma oli suosittu myös Varsinais-Suomessa, jossa osallistujamäärä jäi vain hieman Uudenmaan lukuja pienemmäksi. Vähiten Earth Hourista innostuttiin Etelä-Karjalassa, jossa vain noin joka kymmenes osallistui tapahtumaan. Keski-Pohjanmaallakin osallistui vain noin joka kuudes.

Valtaosa (68 %) kyselyyn vastanneista oli huomannut, että Earth Houria vietettiin. Innokkaimmin tapahtumaan osallistuivat 15–19-, 50–54- ja yli 60-vuotiaat. Naisia tapahtumaan osallistui jonkin verran enemmän kuin miehiä.

Lammille.fi

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.