Draamaa, trailereita, askartelua ja tarinoita kirjaston kesäpuuhaviikolla
Lammin kirjaston kesäpuuhaviikolle osallistui tänä vuonna parikymmentä alakouluikäistä. Viikon aikana leikittiin, touhuttiin, luotiin tilataidetta kirjaston pihalle, puuhailtiin ulkona, kirjoiteltiin tarinoita ja sanataidetta.
Näkyvin aikaansaannos on puuhaviikkolaisten tekemä muistutus kirjaston pihalle. Iloiset viirit tervehtivät kaikkia kirjastolle tulijoita ja muistuttavat lukemisen tärkeydestä myös kesällä. Tilataideteoksen lapset tekivät Mari Lukkarin johdolla. Tilataideteosta täydennettiin torstaina vielä lasten katuliitupiirustuksilla.

Hyvä muistutus meille kaikille. Kesäpuuhaviikon osallistujat askartelivat tilataideteoksen Lammin kirjaston pihalle Mari Lukkarin johdolla. Kuva: Päivi Ruuskanen
Ohjelmaa järjestivät myös muun muassa Päivi Kankaanmäki, joka veti touhutunnin maanantaina ja Tuomo Nevanperä, jonka kielisuihku oli ohjelmassa tiistaina aamupäivällä. MLL:n Lammin yhdistys leikitti lapsia tiistaina iltapäivällä sateen vuoksi sisätiloissa ja torstaiaamupäivän leivontahetken järjesti Tuuloksen 4H. Pinssejä lasten kanssa askarteli Ulla Karila. Väliin mahtui myös tarinoita ja sanataidetta sekä vierailu paloasemalle.
Viimeisenä päivänä aamupäivä kului Asko Fagerlundin Risto Räppääjä -draamapajassa. Iltapäivällä katsottiin yhdessä ensimmäinen Risto Räppääjä -elokuva päivän teemaan sopivasti, ja vietettiin kesäpuuhaviikon päätösjuhlaa.

Aamulla leivotut pullat, piirakat ja Amerikan äidin suklaakakut maistuivat kahvin kanssa kirjaston pihalla Aliisan ja Ullan pop up -kahvilassa. Kuva: Susanna Mattila
Kesäpuuhaviikon ajan kirjaston pihalla oli Aliisa Mattilan ja Ulla Niemen pop up -kahvila, jonka herkut maistuivat myös kesäpuuhaviikon osallistujille.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.