Beethoven-juhlavuoden konsertti Panagiassa
Athos-Säätiön kevätkauden 2020 tasokasta konserttisarjaa jatkaa Lammilla, Ronnin kylässä, pianisti Tarmo Järvilehto sunnuntaina 16.2. klo 14. Hän soittaa Athos-Säätiön Panagiassa Beethovenin 250 vuotissyntymäjuhlan merkeissä pelkästään Beethovenin musiikkia. Konsertti kestää musiikkiosuutensa osalta noin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Konsertin keskellä on lyhyehkö tauko.
Tarmo Järvilehto toimii Lahden konservatoriossa pianonsoiton lehtorina. Hän opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Tapani Valstan oppilaana. Vuonna 1988 hän sai kolmannen palkinnon Maj Lind-pianokilpailussa ja seuraavana vuonna Tampereen kaupunki palkitsi hänet vuoden nuorena taiteilijana.
Järvilehto on esiintynyt paitsi kotimaassa myös Australiassa, Etelä-Afrikassa, Israelissa, Kanadassa sekä useissa Euroopan maissa. Hän on ollut kantaesittämässä useiden suomalaisten säveltäjien teoksia ja tehnyt myös useita nauhoituksia Yleisradiolle.
Konserttiin on vapaa sisäänpääsy, käsiohjelma maksaa 10 euroa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.