AULI VÄHÄKANGAS: Yksikin syrjään jäänyt tai jätetty nuori on liikaa

Puhe 1.12.2017 Lammin itsenäisyyspäivän juhlassa:

Arvoisat sotien veteraanit ja lotat, hyvä juhlayleisö. Kävin ensimmäisen kerran Lammilla vuonna 1988 vierailemassa Ronnin silloisessa kehitysvammalaitoksessa. Puolisoni Mika Vähäkangas kasvoi naapuripitäjässä Janakkalassa ja työskenteli armeijan jälkeen Ronnissa. Mika halusi näyttää minulle vanhan työpaikkansa ja piipahdimme Ronnilla ja ostimme mukaan myös pätkän asukkaiden kutomaa mattoa. Vierailu ja keväiset maisemat jäivät mieleen, mutta en tuolloin vielä tiennyt palaavani Lammille useasti uudelleen.

Seuraavan kerran vierailin Lammilla 26 vuotta myöhemmin, vuonna 2014 tapaamassa koulun, sosiaalitoimen, seurakunnan ja vastaanottokeskuksen väkeä ja solmimassa yhteyksiä Nuoret marginaalissa-tutkimusta varten.  Seuraavien kahden vuoden aikana minä ja tutkijajoukkoni haastattelimme yli 40 lammilaista. Halusimme kuunnella niin nuorten kuin nuorten parissa työskentelevien aikuisten kokemuksia nuorten tilanteesta Lammilla.

Tämän juhlan teemana ovat lapset ja nuoret 100-vuotiaassa Suomessa ja sukupolvien ketjussa. Lähdetään ensin katsomaan Lammia historiassa lammilaisen Jaakko Mikkolan pro gradu tutkimuksen avulla ja palataan vähän myöhemmin nykypäivän nuoriin.

Jaakko Mikkolan tutkimuksen otsikko on: Muiden sota – Sisällissota, sen tapahtumat ja tulkinnat Lammilla. Mikkola kirjoittaa: Lammi säilytti yhteisöllisen jatkuvuutensa sisällissodan aikana, sillä koulut ja rippikoulu pysyivät toiminnassa sekä kirkollisia toimituksia järjestettiin normaalisti. Jumalanpalveluksia ei voitu järjestää kirkon ollessa punaisten asevarastona. Seurakunnan pappi sai muutamaa häirintätapausta lukuun ottamatta työskennellä rauhassa. Myös kunnallishallinnossa jatkoivat vanhat valkoiset miehet. Mikkola jatkaa: Tutkimus osoittaa, ettei sisällissota aiheuttanut Lammille syvää murrosta, vaan pitäjä palasi jatkuvuuteen sodan jälkeen varsin nopeasti. Sota oli vain murtuma jatkuvuudessa, ja sen konkreettiset jäljet, kuten palanut kirkko, korjattiin pian.

Mikkolan tutkimus korostaa jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä. Näin ulkopuolisena Mikkolan tutkimuksen lukijana herää kuitenkin kysymys: oliko tässä sisällissodan jälkeisessä lammilaisyhteisössä kaikilla lapsilla ja nuorilla tilaa kasvaa täysivaltaisina yhteisön jäseninä? Vai jätettiinkö häviäjäpuoli ainakin osittain yhteisön ulkopuolelle?

Hypätään historiassa 2000-luvulle ja ensimmäisiin pakolaisiin vuonna 2009 perustetussa SPR:n vastaanottokeskuksessa, joka aluksi toimi Ronnin vanhassa laitoksessa. Ulkopuolelta tulleita ensin ihmeteltiin ja Lammi pääsi tuolloin myös Homma-foorumin keskusteluihin. 2015 pakolaisaallon aikana Lammille avattiin kaksi muutakin pakolaiskeskusta. Haastatteluissamme niin nuoret kuin aikuiset kertoivat sekä sopuisasta yhteiselosta että kärjistyneistä kohtaamisista.

Toistan samat kysymykset kuin sisällissodan yhteydessä: Onko kaikilla lapsilla ja nuorilla tilaa kasvaa täysivaltaisina yhteisön jäseninä? Vai jätetäänkö pakolaiset ainakin osittain yhteisön ulkopuolelle?

Nuoret marginaalissa tutkimusprojektin teoreettisena taustana toimi sosiaalisen koheesion käsite. Sosiaalinen koheesio tarkoittaa sitä prosessia ja sellaisten yhteiskunnallisten olojen luomista, jotka lisäävät merkittävästi nuorten ihmisten mahdollisuuksia kokea osallisuutta omissa yhteisöissään. Sosiaalisen koheesion käsite on erittäin laaja, yleiskielellä voimme puhua yhteisöllisyydestä ja sen tuomista hyvistä vaikutuksista nuorten elämään.

Nuoret marginaalissa tutkimushankkeessa ymmärrämme sosiaalisen koheesion yläkäsitteeksi, joka vaatii konkreettisempia apukäsitteitä, joiden avulla voimme tutkia nuorten kohtaamista. Nämä sosiaaliseen koheesioon linkittyneet käsitteet ovat yhdessä elämisen taito ja nuorten oma toimijuus, jotka nousivat tutkimuksemme keskeisimmiksi tulokulmiksi.

Erääksi tärkeäksi tutkimuksemme tulokseksi nousi isoäitien merkitys nuorille ja heidän perheilleen Lammilla. Monet nuoret kertoivat, että vanhempien avioeron jälkeen he olivat muuttaneet takaisin Lammille juuri siksi, että olisivat lähellä isoäitiä. Tuki isoäideiltä nuorille ei kuitenkaan ollut vain yksisuuntaista. Monet haastattelemamme nuoret kertoivat kuinka he esimerkiksi käyvät tekemässä lumitöitä vanhenevien isovanhempien pihassa. Tämä auttamisen mahdollisuus tuntui nuorten kertoman pohjalta olevan heille tärkeää. He eivät halunneet olla vain avun ja tuen vastaanottajia vaan halusivat myös itse olla auttamassa läheisiään.

Toinen tärkeä tutkimustulos oli rippikoulun merkitys nuorten kokemukselle yhteisöllisyydestä Lammilla. Myös ne nuoret, jotka eivät pitäneet itseään kovin uskonnollisina olivat kokeneet rippikoulun käynnin merkittäväksi.

Edellä kuvatut tutkimustulokset osoittavat, että 2010-luvun lammilaiset nuoret ovat hyvin juurevia. Isolle osalle heistä koti ja uskonto ovat tärkeitä. Tutkimushaastatteluissa emme suoraan keskustelleet isänmaasta ja nuorten suhtautumisesta siihen, mutta lammilaisnuoret itse kertoivat kuinka merkittäväksi olivat kokeneet vierailut sankarihautausmaalla. Nuorten isänmaallisuus näkyi pienissä yhteisöä korostavissa asioissa.

Pieni joukko tutkimukseemme osallistuneita nuoria suhtautui kriittisesti yhteisöllisyyteen Lammilla ja samat nuoret suhtautuivat myös kriittisesti kaikkeen seurakunnan toimintaan ja osa näistä nuorista olikin eronnut kirkosta. Kaikki nämä kriittisesti Lammia ja sen yhteisöllisyyttä tarkastelevat nuoret olivat poikia.

Kysyn kolmannen kerran samat kysymykset mutta taas vähän eri muodossa.  Onko nykyisessä lammilaisyhteisössä kaikilla lapsilla ja nuorilla tilaa kasvaa täysivaltaisina yhteisön jäseninä? Vai jätetäänkö tai jättäytyykö osa ainakin osittain yhteisön ulkopuolelle?

Teistä osa saattaa ihmetellä, miksi olen valinnut nämä kolme esimerkkiä itsenäisyyspäivän juhlapuheeseen? Syy on aikaisemmassa tutkimuksessa sekä oman tutkimuksemme tuloksissa, jotka korostavat, että suurimmassa riskissä syrjäytä ovat kouluttamattomat maahanmuuttajanuoret ja pienten paikkakuntien pojat. Samoin riskiä lisää ylisukupolvinen köyhyys ja jo omien vanhempien syrjäytyminen työelämästä.

Siirtymävaiheen nuoret, olivat he sitten työttömiä tai muuten omaa paikkaansa etsiviä, tulisi nähdä yhteisön tärkeänä osana. Ja ei vain ammattilaisten työn kohteena vaan pohtia mahdollisuuksia, miten muu yhteisö voi elää yhdessä näiden nuorten kanssa ja heidän rinnallaan ei tehden päätöksiä heidän puolestaan.

Mutta yksikin syrjään jäänyt tai jätetty nuori on liikaa. Talvisodan hengestä puhuttiin esimerkillä: kaveria ei jätetä. Uudeksi sloganiksi voisin ehdottaa: poikia ja maahanmuuttajanuoria ei jätetä. Kaikki lapset ja nuoret niin tytöt kuin pojat on tärkeä saada osaksi yhteisöä, osaksi 100-vuotiasta Suomea täällä Lammilla.

Auli Vähäkangas
Kirjoittaja on teologian tohtori, käytännöllisen teologian professori Helsingin yliopistossa.