Sunnuntai 22.09.2019
Nimipäivät: Mauri
Lammi
Melkein selkeää
1°C
Tuuli: 3 m/s PL
 

ARS Peltolehto avattiin Sibeliuksen ja Merikannon sävelin

ARS Peltolehto – Lammin taidekesä 2019 -taidenäyttely avattiin tiistai-iltana Markku Helkon soittamin Sibeliuksen ja Merikannon sävelin. Markku Helko esitti ensimmäiseksi Sibeliuksen Impromptun numero 6 ja toisena Oskar Merikannon sävellyksen Valse lente. Esityksistä jälkimmäinen on kuultavissa Lammin Kotiseutulehden Facebook-sivulla.

Näyttelyn avasi Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Petri Silvonen.

“Näyttelyn pystyttäminen on sujunut hyvässä hengessä, ja on ollut oikein mukavaa tehdä tätä näyttelyä tällä tiimillä,” Silvonen sanoi.

Markku Helko esiintyi ARS Peltolehdon avajaisissa. Soittimena oli Teppo Koskiselta Hakkalan koulusta lainaksi saatu sähköpiano. Kuva: Susanna Mattila

Avajaisissa oli tavattavissa iso joukko kesän taiteiljoita. He ovat Petri Silvonen, Anne Konttinen, Vilma Karjalainen, Miia Koskinen, Mia Hännikäinen, Seija Salminen, Eero Pöyhtäri, Antero Koskinen ja Eeva-Kaisa Takala.

Avajaisiltana näyttelyn kävi katsomassa noin 30 henkeä. Näyttelyssä on jo ehditty pitää Ajan patina -hankkeen kirjastomuistojen muisteluhetki. Johanna Henttinen ja Ottopekka Wiik taltioivat lammilaisten muistoja kirjastoista. Muistelijoita oli pieni, mutta sitäkin innostuneempi joukko kertomassa muistojaan. Johanna Henttisen mukaan kirjastomuistojen taltioiminen jatkuu syksyllä ja helmikuiselle Lainanpäivälle on suunnitteilla uusi tapahtuma joko Peltolehtoon tai Lammin kirjastoon.

Lainanpäivänä lainastoon oli otsikkona Ajan patina -hankkeen kirjastomuistojen kokoamishetkessä. Kuva: Susanna Mattila

Seuraavaksi Peltolehdon talossa valmistaudutaan lauantaiseen Avoimet kylät -päivään. Peltolehdossa vietetään Lammin kylien minimessuja. Kataloisten kylältä on tulossa Risto Syrjälä ja Tuovi Korkeakoski esittelemään kylää ja kylän upeaa seurojentaloa, jota kyläyhdistys on pitkään kunnostanut. Näyttelyn taiteilijoista on paikalla Riikosten kyläseuran edustajana Seija Salminen, joka pitää klo 12 esityksen lapsuudestaan Lammin Arrankorvessa. Lisäksi päivän aikana voi tutkia Lammin kirjaston kotiseutukokoelman ilmakuvia Lammin kyliltä ja nauttia pop up -kahvilassa virvokkeita.

Peltolehdon kesänäyttelyn kolmas tapahtuma on vuorossa ensi tiistaina, jolloin kuulemme Jaakko Rautavirran esitelmän Lammista vuosisadan alkupuolella. Rautavirta keskittyy esityksessä 1900-luvun alkupuoleen, aikaan ennen sisällissotaa. Samalla katsellaan aikakaudelta säästyneitä valokuvia Jaakko Rautavirran kokoelmasta.

Lammille.fi

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.