Sunnuntai 03.12.2023
Nimipäivät: Meri, Vellamo

Tuuli:
 

159 kuunteli asiaa valinnanvapaudesta

Lammilla toimivien eläkeläisjärjestöjen yhdessä järjestämä tilaisuus valinnanvapauden käytännön toteuttamisesta keräsi Turvantalon salin täyteen. Yleisössä istui yhteensä 159 ja terveysjohtaja Veli-Pekka Rautavan yleisömäärällä mitattuna suosituimmaksi kaupungin viranhaltijoista Lammilla.

Kaikki kuulijat eivät mahtuneet saliin, vaan osa kuunteli Veli-Pekka Rautavan esitystä ravintolasalin puolella. Kuva: Susanna Mattila

Kaikki kuulijat eivät mahtuneet saliin, vaan osa kuunteli Veli-Pekka Rautavan esitystä ravintolasalin puolella. Kuva: Susanna Mattila

Veli-Pekka Rautava selvitti ensin yleisesti hiukan sote-uudistusta, ja sitten tarkemmin valinnanvapauskokeilua. Valinnanvapauskokeilu on virallisesti alkanut 1.1.2017, mutta kaikki mukana olevat viisi paikkakuntaa aloittavat kokeilun käytännössä helmikuun alusta.

– Valinnanvapauskokeilun idea on kokeilla erilaisia asioita. Hämeenlinnalle tuli iso potti, kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi tähän kokeiluun. Hämeenlinnassa on kehitetty erilaisia sähköisiä palveluja, kuten Minunterveyteni.fi ja eOmahoito ja yksityiset toimijat omiaan. Niinpä on luontevaa tutkia niiden käyttöä ja merkitystä asiakkaille, Rautava kertoi.

Jos asiakas valitsee yksityisen palveluntarjoajan perusterveydenhuoltoonsa, sen hinta on sama kuin terveyskeskuksen palveluja käyttävälle. Toisin sanoen ensimmäiset kolme käyntiä maksavat saman kuin terveyskeskuksessakin, ja nämä maksettuaan asiakkaan ei tarvitse maksaa enempää.

– Palvelun tuottaja saa asiakaskohtaisen kuukausikorvauksen kaupungilta, niin sanotun kapitaatiokorvauksen. Rautava kertoi.

Palvelun tuottajaa voi vaihtaa kuukauden välein. Tämäkin on Hämeenlinnan osalle testattavaksi tullut asia. Rautavan mukaan yli 65-vuotiaat naiset ovat todennäköisimmin niitä, jotka helpoiten vaihtavat palveluntuottajaa. Tutkimuksessa myös kaupunkilaiset arvelevat vaihtavansa palveluntuottajaa usein.

– Kokeilun aikana nähdään, mitkä ovat vaikutukset esimerkiksi erikoissairaanhoitoon ja päivystykseen.

Tilaisuudessa yleisö tenttasi Rautavaa muun muassa siitä, saako hammaslääkärinsä valita samalla tavalla kuin sairaanhoitajan tai lääkärin. Vastaus oli, että ei saa. Suun terveyden palvelut eivät kuulu valinnanvapauden piiriin.

– Palveluntuottaja tarjoaa asiakkaalle julkista terveydenhuoltoa vastaavat sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanottopalvelut, psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanottopalvelut, sosiaaliohjaajan vastaanottopalvelut sekä laboratorio- ja röntgenpalvelut.

Rautavalta kysyttiin myös, pääseekö Lammin terveyskeskuksen röntgeniin ja laboratorioon yksityisen palvelutuottajan lähetteellä.

– Kukin palvelutuottaja vastaa omista röntgenkuvistaan ja labroistaan. Esimerkiksi Lammilla toimiva tuottaja voi ostaa palvelut Terveyspalveluilta ja silloin kuvauksessa voisi käydä Lammin terveysasemalla. Toisaalta palvelutuottajan röntgenkuvat ja laboratoriotutkimukset voidaan hoitaa myös. kantakaupungissa, hän kertoi.

Yleisöä kiinnosti myös, onko palveluntarjoajien henkilökunnan määrälle jokin ohje tai vähimmäismäärä. Rautavan mukaan ei ole.

– On vain määritelty, että palvelutuottaja vastaa palvelupaketin palveluista, ja että potilas saa tarvitsemansa palvelun. Ainoa selkeä määrittely on, että palveluntuottajaan pitää saada yhteys 8 tunnin ajan arkipäivisin.

Yleisöä kiinnosti myös, kuinka Lammin terveysaseman käy, jos esimerkiksi puolet väestö siirtyy yksityiselle?

– Hyvä kysymys… Palvelu ei varmaankaan ole sen jälkeen samanlaista. Voi olla, että Lammin terveysasemalla on silloin lääkärinpalvelua ehkä vain joinain päivinä viikossa tai siellä toimii esimerkiksi vain yksi tai kaksi lääkäriä. Kokeilussa nähdään, paljonko ihmiset vaihtavat ja minkälaisia seurauksia sillä on.

Loppua kohden keskustelu alkoi lipua kohti poliittista mielipiteiden vaihtoa. Hämeenlinnan kaupungin nettisivuilta löytyy terveyspalvelujen kohdasta omat sivunsa valinnanvapauskokeilusta. Sieltä voi lukea vastauksia myös useimmin kysyttyihin kysymyksiin.
Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.