Maanantai 05.12.2022
Nimipäivät: Selma
Lammi
Melkein pilvistä
-9°C
Tuuli: 1 m/s W
 

Rikkihappoa kuljettanut rekka ojaan

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisitoiminnallisesti varsin tavanomainen. Maanantai-iltana kello 18 poliisipartio Hämeenlinnassa pysäytti Tampereentiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut, 1990-luvulla syntynyt nainen puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei naisella ollut.

Tiistaina kello 01.51 poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen raskaan ajoneuvoyhdistelmän ulosajosta VT2:lla Humppilassa. Rikkihappoa kuljettanut ajoneuvoyhdistelmä oli ulosajon seurauksena kaatunut. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt nainen oli kertonut poliisipartiolle väistäneensä vaistomaisesti tiellä juosseita peuroja jolloin ajoneuvo oli ajautunut pientareelle ja  pientareen reuna oli pettänyt. Kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kuva: Poliisi.

Maanantaina kello 13.40 aikaan poliisipartio Forssassa pysäytti Helsingintiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni kahdeksan kertaa vuoden sisällä.

Maanantaina kello 16.14 poliisi Lahdessa sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Kotiniemenkadulla Kytölässä. Onnettomuudessa oli henkilöauto suistunut ulos tieltä ja törmännyt valaisintolppaan. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies oli liikkeellä selvin päin. Hänet kuljetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tiistaina kello 01.44 poliisipartio kiinnitti huomiota varsin reippaasti Lahdessa liikkuneeseen pakettiautoon Mukkulankadulla. Auto pysäytettiin tarkastusta varten. Autoa kuljettanut sekavanoloinen 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Pari tuntia myöhemmin poliisipartio tapasi miehen jälleen autoilemassa Viipurintiellä Möysässä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.