Padasjoella tavattiin auto ilman kujettajaa
Sunnuntaina iltapäivällä Padasjoella liikenteenvalvontatehtävän yhteydessä poliisi seurasi henkilöautoa ja päätti pysäyttää sen keskustan alueella tarkastusta varten. Kun auto pysähtyi, kävi ilmi, että autossa oli 4 miestä, mutta kukaan heistä ei enää istunut kuljettajan paikalla.
Keskustelutuokion jälkeen yksi autokunnan jäsenistä, noin kolmikymppinen mies myönsi ajaneensa autoa. Hänelle tehtiin puhallustesti, jonka tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Tämän lisäksi mieheltä puuttui ajo-oikeus.
Poliisi oli tavannut miehen auton ratista ajo-oikeudetta jo kerran aiemminkin vuoden sisällä. Mies tullaan kuulustelemaan epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, kunhan humalatila laskee toimenpiteen edellyttämälle tasolle.
Tuuloksessa poliisipartio piti puhallusratsiaa Syrjäntaantiellä sunnuntaiaamuna. Pysäytyspaikalle oli ajanut keski-ikäinen nainen henkilöautolla. Naisen puhallustuloksen perusteella häntä epäillään rattijuopumuksesta, joten hänet vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden mittaamiseksi, hänet kuulusteltiin ja määrättiin ajokieltoon.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.