Torstai 01.06.2023
Nimipäivät: Teemu, Nikodemus
Lammi
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 8 m/s NW
 

Mies epäonnistui 61. kerran vuoden sisällä näpistyksessä

Kello 11.30 poliisipartio pysäytti Lahdessa Mestarinkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 36-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt kiinni vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.

Kello 12.40 poliisi pysäytti Lahdessa Tanssimäenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias nainen puhalsi nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen on jäänyt vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kolme kertaa.

Kello 17 aikoihin poliisi pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin. Miehen entisyyden takia hänelle haluttiin tehdä huumausainepikatesti, mutta mies kieltäytyi testistä, minkä vuoksi hänet kuljetettiin verikokeisiin. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kello 20 poliisi tapasi Lahdessa Mannerheiminkadulla etsintäkuulutetun 23-vuotiaan miehen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi pieni määrä huumausainetta ja puukko.

Kello 21 aikoihin poliisipartio sai tehtäväksi mennä selvittämään keski-ikäisen pariskunnan välistä parisuhdeväkivaltatilannetta Lahden Metsäkankaalla sijaitsevan kaupan pihaan. Tapahtumapaikalta tavattiin ainoastaan pariskunnan nainen. Mies oli jo kerennyt poistua paikalta.

Naisen mukaan heille oli tullut suusanallista riitaa, jonka seurauksena hän oli aluksi lyönyt miestänsä ja tämän jälkeen mies oli kaatanut naisen maahan. Partio löysi toisen osallisen pariskunnan kodista ja hänen kertomuksensa vastasi naisen kertomusta. Partio sai paikan päällä aikaan laihan sovun ja onnistui sopimaan, että toinen poistuu asunnosta yön ajaksi. Asiasta kirjattiin molempien osalta rikosilmoitus lievästä pahoinpitelystä.

Kello 01.45 poliisi pysäytti Heinolassa Myllyojantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 32-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän on jäänyt vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa.

Kello 14 poliisi pysäytti Tammelassa Forssantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.

Kello 17.15 poliisipartio pysäytti Lopella Kylänraitilla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 45-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja tarkastuksen yhteydessä selvisi myös, että autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Mies on jäänyt vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 17 kertaa.

Kello 20 aikoihin Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä jäi kiinni näpistyksestä 25-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä USB-kaapelin ja prepaid-liittymän, laittanut tuotteet housujensa sisään sekä ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita.

Vartijoiden ottaessa miestä kiinni pinkaisi mies juoksuun, mutta huonot elintavat olivat verottaneet miehen juoksukuntoa sen verran, että vartijat tavoittivat miehen hetkessä. Mies on jäänyt vuoden aikana kiinni erilaisista omaisuusrikoksista 61 kertaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.