Lukio-opetukseen ja kirjastoissa asiointiin erikoisjärjestelyjä
Kaikki Tavastian toisen asteen oppilaitokset eli Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinnan lyseon lukio, Kaurialan lukio, Lammin lukio ja Parolan lukio ottavat käyttöön erikoisjärjestelyjä opetuksessaan maanantaista, joulukuun 7. päivästä alkaen.
Osa opiskelijoista on etä- ja osa lähiopetuksessa. Suunnitelmat tarkentuvat tällä viikolla. Opiskelijoille tiedotetaan järjestelyistä erikseen Wilmassa. Lähiopetuksessa olevat opiskelijat ruokailevat oppilaitoksessa. Etäopetuksessa ei järjestetä ruokailua.
Kirjastoissa voi asioida palveluaikoina mutta omatoimiaika ei ole käytössä Hämeenlinnan pääkirjastossa, Hauholla eikä Lammilla. Asiakkaiden on käytettävä kasvomaskia ja käsidesiä. Kirjastossa on asioitava lyhyesti, korkeintaan 15 minuuttia. Ensisijaisesti kaikki toiminta tapahtuu itsepalveluna.
Hauhon, Lammin ja Tuuloksen kirjastoissa palvelupisteiden palvelut toimivat normaalisti ja vähävaraisille tarkoitettua kasvomaskijakelua jatketaan.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.