Lipputangolle nuppi ja hallitukselle puheenjohtaja
Turvantalon talkoissa työskenteli tuttu joukko talon ystäviä lokakuun lopun pilvisenä maanantaipäivänä. Lipputanko makaili pitkin pituuttaan pihamaalla, mutta hyvästä syystä. Siivosen Matti ja Laurilan Seppo asensivat siihen uuden nupin ja narukin näytti aivan uudelta. Talkoissa tehtiin perinteisiä pihahommia kuten syksyyn kuuluu, haravoitiin ja leikattiin pensasaitaa.
Suunnitelmissa on muun muassa kaivaa talon edestä ruusupensaat kokonaan pois. Ruusut on tarkoitus korvata laatoituksella ja mahdollisesti kiinteillä puutarhakalusteilla. Puuttuu vain innokas vetäjä viemään projektin maaliin.
Turvantalon hallituksen puheenjohtaja ja primus motor Timo Virtanen heilui harvansa kanssa helpottuneena. Hänen työlleen on löytynyt jatkajaehdokkaaksi Jarmo Kartano, joka vuoden siirtymäajan jälkeen jatkaa Turvantalon toimintojen vetäjänä, jos yhtymäkokous niin päättää. Hallitukseen saatiin lisäksi yksi uusi jäsen, erovuoroisen Marjatta Rahkion tilalle tuli Päivi Kankaanmäki.
Jaakko Kartano on syntyisin Lammilta. Hän on nykyisin eläkkeellä, ja viettää paljon aikaansa huvilallaan Tevänti-järven rannalla.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.