Liikenteessä rytisi Hämeessä
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Mannerheiminkadulla torstaina iltapäivällä.
Noin 80-vuotias kuljettaja oli ajanut Kärpäsenmäen suunnasta henkilöautoa tarkoituksenaan kääntyä oikealle Helsingintiellä.
Voimassa olevien tietyörajoitusten vuoksi se ei ole mahdollista ja tästä johtuen kuljettaja oli ajautunut ajoradan ja kevyenliikenteenväylän välissä olevan turvakaiteen päälle ajoneuvolla ja lopulta törmäsi valaisinpylvääseen. Henkilön ajo-oikeus oli merkitty päättyneeksi.
Naishenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Jokioisilla Keskuskadulla torstaina illalla.
Epäilty kuljettaja oli ajanut Keskuskatua tarkoituksenaan kääntyä vasemmalla kirjaston pihaan. Samaan aikaan Keskuskatua pitkin toisesta suunnasta oli tullut nuori kuljettaja skootterin kanssa.
Skootterin kuljettaja törmäsi ajoneuvon etukulmaan seurauksella, että skootterin kuljettaja lensi konepellin kautta ajoradalle.
Skootterin kuljettaja sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Ajoneuvo ja skootteri kärsivät vaurioita kolarissa.
Naishenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Orimattilassa Erkontiellä torstaina aamupäivällä.
Kuljettaja kieltäytyi huumausaineiden pikatestistä, mutta käyttäytyminen antoi syytä epäillä henkilön olevan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Henkilöltä otettiin verinäyte terveydenhoitohenkilökunnan toimesta.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.