Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

Liikenneympyrään kohoaa Pellavahimmeli

Havainnekuva: Arkkitehtuuri Oy Lehtinen Miettunen.

Lammin kirkonkylän murheenkryyni, liikenneympyrä Vääksyntien ja Mommilantien risteyksessä on saamassa taideteoksen. Yli kuuteen metriin kohoavan Pellavahimmeli-nimisen taideteoksen on suunnitellut lammilainen taiteilija Eero Pöyhtäri.

– Alusta asti suunnitelmani lähtökohtana oli vanha lammilainen sanonta: “Lammin mahti, pellava ja sahti.” kertoo Eero Pöyhtäri.

Materiaaliksi valikoitui corten-teräs, joka liittää Lammin kauniisti kantakaupunkiin, jossa corten-terästä on käytetty useissa kohteissa. Pellavahimmelin kukkaset tehdään kuitenkin ruostumattomasta teräksestä.

Suunnittelussa Pöyhtäri piti kielen keskellä suuta, jotta Liikenneviraston määräykset tulisivat noudatetuksi. Siksi teos on symmetrinen, taiteilija halusi teoksen näyttävän samalta eri suunnista katsottuna. Tärkeää oli myös, että mikään osa teoksesta ei aiheuttaisi häikäisyä tiellä liikkujille.

– Eeron suunnitelma valittiin, sillä teoksen toteutus lähti lentoon jo ensimmäisessä suunnittelupalaverissa. Suunnittelutoimikunta näki luonnoksen toteuttamiskelpoisena ja melko lyhyellä aikataululla toteutettavana. Lisäksi teoksesta alkoi heti tulla myös erilaisia tulkintoja, joku näki siinä lammilaisia kiiruhtamassa kouluun, kauppaan ja kirjastoon sen lisäksi, että pellavankukkien varsiahan siinä helposti nähdään taivasta kohti kurkottamassa, Lykky ry:n puheenjohtaja Petri Silvonen kertoo.

Teoksen pienoismalli hyväksytettiin Hämeenlinnan taidemuseolla, sillä teos siirtyy aikanaan osaksi taidemuseon kokoelmaa. Alusta lähtien haluttiin käyttää mahdollisimman paikallista asiantuntemusta mahdollisimman laajasti. Tässä onnistuttiinkin mainiosti.

Kun teokselle saatiin tekniset piirustukset Lapa Mixeriltä, alkoi kaupunki suunnitella sille perustuksia. Pellavahimmeli tarvitsee kuitenkin betonisen laatan, johon corten-teräsrungot kiinnitetään. Tämän suunnittelun teki Perustava Elementti Lammilla.

Lammilainen arkkitehti Sakari Miettunen teki havainnekuvan ja muun muassa laski teokselle tuulikuorman. Valaistussuunnittelussa Kanta-Hämeen Showtekniikan Jani Vilkman toimi konsulttina ja Sähkö-Ruokolahden Jarkko Ruokolahti piirsi valaistussuunnitelman.

Varsinainen teoksen kokoaminen tehdään Lapa Mixerillä. Hämeenlinnan kaupunki rakentaa ensin pohjan liikenneympyrään. Kun Pellavahimmeli on asennusvalmiina, kaupunki asentaa valmiin teoksen paikoilleen.

Taideteoksen on tarkoitus valmistua syksyllä 2022.

Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä. Lisäksi seuraavat lammilaiset yritykset ja yhteisöt ovat tukeneet hanketta:

Pääyhteistyökumppanit

Lammin Betoni

Lammin Ikkunat ja Ovet

Lammin Osuuspankki

Lammin Sahti

Lammin Säästöpankki

LAPA Mixer

Lions Club Lammi

Osuuskauppa Hämeenmaa

Lisäksi hankkeessa mukana: 

Autokave

Lammin Hiustiimi

Lammin Kiinteistökeskus

Lammin Pikapesula

Lammin Seudun Kuljetusyrittäjät

Monipalvelu Lindholm

Porkkalan kartanon kukka

Radio-Tv Westerlund

Rauno Parikka Ltd

Sähkö-Ruokolahti

Tili- ja Yrityspalvelu Timo Virtanen & Kumppanit

Vaate-Pirtti

Villa Mainiemi

Voglia Yhtiöt

Suunnittelutoimisto Maarit Vuoritie

Kiikarimedia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.