Lahdessa mies ajeli autolla huumepäissään ja nainen rikkoi rappukäytävän ikkunan
Kolmekymppinen mies oli myymälävarkaissa keskiviikkona iltapäivällä Lahden Holmassa. Mies oli pukenut oman takkinsa alle kauppaliikkeen sisällä noin 150 euron arvoisen takin ja hän oli mennyt kassalinjan ohi maksamatta tuotetta. Lisäksi hän oli anastanut noin viiden euron arvoisen naamiaismaskin. Turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi puukko ja nyrkkirauta. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapitoon.
Hätäkeskukseen tuli ilmoituksia riehuvasta naisesta torstain vastaisena yönä kellon kahden aikaan Lahden keskustassa. Nainen oli rikkonut rappukäytävän ikkunan. Poliisipartion mennessä paikalle oli nainen päässyt rappukäytävään sisään. Partio löysi kyseisen keski-ikäisen naisen rappukäytävästä. Hänet otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.
Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten torstain vastaisena yönä kello kolmen aikoihin Lahden Liipolassa. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Auton kyydissä oli myöskin kolmekymppinen mies, jonka hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa luvaton kaasusumutin.
Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi huumausaineita. Molemmat miehet otettiin kiinni huumausainerikokseen ja tämän lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen ja matkustajan lievään ampuma-aserikokseen.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.