Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

Vielä ehtii Joulupukin töihin

Vielä ehdit olla mukana tekemässä joulusta joulun lammilaisille ja tuuloslaisille lapsille. Lammin Säästöpankin joulukuusessa on vielä kaksi pakettikorttia, joilla voi ilahduttaa 10- ja 11-vuotiaita lammilaisia poikia joululahjalla. Kortin voi käydä hakemassa joulukuusesta ja lahjan voi tuoda kuusen alle 15.12. mennessä pankin aukioloaikoina.

Lammin Säästöpankin kuusessa on enää kahden lapsen pakettikortit, Tuuloksen konttorilla kuusessa kortteja on enemmän. Aikaa lahjan hankkimiseen on 15.12. saakka. Kuva: Lammin Säästöpankki

Lammin Säästöpankin kuusessa on enää kahden lapsen pakettikortit, Tuuloksen konttorilla kuusessa kortteja on enemmän. Aikaa lahjan hankkimiseen on 15.12. saakka. Kuva: Lammin Säästöpankki

– Joululahjan ostaminen on helppoa. Esimerkiksi isommalle tytölle voi hankkia lahjakortin johonkin kivaan vaateliikkeeseen. Varmasti pojatkin ilahtuisivat lahjakorteista, arvelee Anu Kerttula Lammin Säästöpankista.

Lahjan saajat on valinnut kaupungin sosiaalitoimi. Lahjat tulee toimittaa pankille helposti avattavissa paketeissa, sillä sosiaalitoimen velvollisuus on tarkistaa kaikkien pakettien sisältö.

Lammilla kortteja oli alkujaan noin 40 ja Tuuloksen konttorin joulukuusessa noin 15. Tuuloksen konttorilla oli maanantaina aamupäivällä vielä yhdeksän pakettikorttia noudettavissa. Kerttula toivookin, että Tuuloksen konttorilla kävisi viimeisen viikon kunniaksi kuhina ja kaikki tuuloslaiset lapsetkin saisivat lahjan jouluna.

– Olemme saaneet pakettien lisäksi Lammille ison pussin villasukkia jaettavaksi, iloitsee Kerttula.

Torstaihin 15.12. asti on aikaa vielä toimittaa lahjoja ja ilahduttaa alueen lapsia.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.