Sunnuntai 04.06.2023
Nimipäivät: Toivo
Lammi
Pilvistä
6°C
Tuuli: 4 m/s W
 

Verkkovetoomus ja tiedotustilaisuus Lammin lukion puolesta

Lammilaiset lukion puolesta -toimikunta on julkaissut verkkovetoomuksen Lammin lukion puolesta. Se sai ensimmäisten 12 tunnin aikana jo yli 800 allekirjoitusta. Reilun vuorokauden kuluttua allekirjoituksia on jo yli 1300. Adressiin kerätään nimiä myös Lammin, Tuuloksen ja Hämeenkosken yrityksissä ja kirjastoissa.

Hakkalan koulun julkisivu

Lammilaiset eivät aio luopua lukiostaan. Kuva: Hamza Hatika

Jos Lammin lukio lakkautettaisiin, useiden Hakkalan koulun opettajien tuntimäärät jäisivät niin vajaiksi, että laadukkaan perusopetuksen järjestäminen vaarantuisi kohtalokkaasti. Yläkoulun opettajien lukioluokilta saamat oppitunnit ovat mahdollistaneet sen, että Lammilla on ollut päteviä aineenopettajia sekä yläkoulussa että lukiossa, kun lehtoreille on kyetty järjestämään kokoaikaiset virkasuhteet.

Jos lukiota ei olisi, Hakkalan koulussa jouduttaisiin muuttamaan lehtorin virkoja tuntiopettajan viroiksi. Nykyinen jako 19 lehtoriin ja 4 tuntiopettajaan muuttuisi 14 lehtoriksi ja kymmeneksi tuntiopettajaksi.

“Jokainen vastuullinen päättäjä tietää, että sellaisella rakenteella ei ole mahdollista antaa laadukasta perusopetusta”, lukion ja yläkoulun rehtori Esa Kähkönen toteaa.

Lammin lukion lakkauttaminen olisi pitäjien asukkaita syrjivä päätös, koska se merkitsisi myös perusopetuksen laadun heikentämistä Lammilla ja jättäisi pysyvät vauriot sekä Lammin tulevaan sivistystasoon että koko pitäjän elinvoimaan. Toimikunnan viesti päättäjille onkin selkeä: “Lammin lukio pitää säilyttää!”

Lammilaiset lukion puolesta -toimikunta aikoo järjestää huhtikuun 8. päivänä Hakkalan koulussa myös tiedotustilaisuuden Hämeenlinnan päättäjille. Tilaisuuteen tullaan kutsumaan myös Hämeenlinnan lukioiden tilannetta kartoittavan selvitystyöryhmän jäsenet ja kaikki alueen tiedotusvälineet. Puhujiksi ovat lupautuneet Jukka O. Mattila ja Ville Metsäpelto Suomen Lähilukioyhdistyksestä.

Yhdistyksen puheenjohtaja Mattila kertoo pienistä lukioista yleisemmin, ja kunnalliseen taloushallintaan laajalti perehtynyt Metsäpelto oman lukion merkityksestä paikkakunnalle sekä eurojen virrasta valtiovallan ja kunnan välillä.

“Näemme yhdistyksemme suunnasta Lammin tapauksen todella mielenkiintoisena haasteena. Lammilla asiana ei ole kuihtuvan kunnan jo etukäteen hävityksi tiedettävä eipäs-juupas-väittely. Paremminkin kysymys on ympäristökuntia valloittavan keskuskaupungin eettisestä vastuusta liitosalueidensa hyvinvoinnin turvaajana. Siinä mielessä asialla on laajempaakin kantavuutta”, sanoo Jukka O. Mattila.

 

 

1 kommentti

  1. kullervo valkonen:

    Lammin lukio ON säilytettävä

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.