Tuuloksen joulussa on uutta ja vanhaa
Tuuloksen joulun 62. numero noudattaa perinteistä ja hyväksi havaittua linjaansa. Lehdestä löytyy kuvauksia niin kuluneen vuoden varrelta kuin muisteluja entisiltä ajoilta. Esimerkiksi hiihdosta löytyy kuvaukset kuluvalta vuodelta ja vuosien takaa. Hiihtosuunnistuksen SM-sprintistä on kirjoittanut Mikko Lepistö. Tuula Suovanen puolestaan muistelee 60-luvun hiihtokilpailuja.
Mukana on kahden uuden kirjoittajan kirjoitukset. Esko Anttolan ja Mirja Höysniemen tekstit dokumentoivat tuuloslaista henkilöhistoriaa. Esko Anttola kertoo isoisästään Emil Anttolasta ja Mirja Höysniemi muistelee lapsuuttaan mamman luona Tuuloksessa.
Lehdessä on myös tarinaa paikannimistä, tuuloslaisesta Saaristen suvusta, tukinuitosta, Alisen Tuuloslammin linnustosta sekä Tuuloksen koulun Tuuloksen järvet ja vedet -teemavuodesta. Kauppakeskus Tuulosesta on kehittynyt toimintansa aikana Tuuloksen näkyvin paikka, toteaa Sipilä.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.