TUTKIMUS: Lammin nuoret ovat juurevia välivaiheessakin

Nuoret marginaalissa -tutkimushankkeen tulokset osoittavat, että lammilaiset työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääneet nuoret ovat juurevia, perinteisiin ja yhteisöönsä nojaavia nuoria, epävarmasta elämäntilanteestaankin huolimatta.

– Vastauksista ilmeni, että nuorille oli tärkeää se, että kirkko on keskellä kylää, vaikka siellä ehkä käydäänkin harvemmin. Traditiot, kuten joulukirkko ja haudoilla käynti olivat heille tärkeitä asioita, vaikka seurakunnan toimintaan ei muuten osallistuttaisikaan, kertoo käytännöllisen teologian professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopistosta.

Suurin osa haastatelluista oli esimerkiksi käynyt rippikoulun ja monille heistä kokemus oli mieluisa. Joukossa oli myös heitä jotka eivät olleet rippikoulua käyneet. Riparin käyneissä oli myös muutamia, joille kokemus oli epämiellyttävä.

Auli Vähäkangas kävi kertomassa tutkimuksen tuloksista Lammin seurakuntaneuvostolle. Kirkkoherra Heli Ulvinen kuunteli mielenkiinnolla. Kuva: Susanna Mattila

Vähäkankaan mieleen oli erityisesti painunut erään 16-vuotiaan toteamus, jonka mukaan jonain päivänä hänetkin sitten haudataan Lammin kirkkomaahan. Tällä 16-vuotiaalla oli hyvin selkeänä mielessä se, mihin elämässä lopulta päädytään.

– Vastauksissa korostui yhteisön merkitys ja tärkeys. Lammilaisilla nuorilla oli enemmän omaa toimijuutta, vaikka he elivätkin siirtymävaihetta elämässään. He eivät olleet syrjäytymisvaarassa, vaikka riskitekijöitä elämässä olikin. Osalla oli esimerkiksi nuorempana ollut alkoholinkäyttöä, mutta kaikilla oli omia tukiyhteisöjä, Vähäkangas toteaa.

YOMA eli Youth at the Margins, oli Suomen Akatemian ja Etelä-Afrikan Nationa Research Foundationin (NRF) vuosina 2013–2016 rahoittama kansainvälinen tutkimushanke. Nuoret marginaalissa -tutkimushankkeessa selvitettiin, missä määrin uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat syrjäytymisvaarassa olevien nuorten yhteisöllisyyteen Etelä-Afrikassa, Suomessa ja Norjassa. Lammi ei valikoitunut yhdeksi tutkimuskohteeksi sattumalta.

– Valinta tehtiin silloisten nuorisotyöttömyyslukujen perusteella. Monilla nuorilla näytti olevan vaikeuksia löytää jatkokoulutuspaikkaa, eikä työpaikan löytyminen ollut kovin helppoa. Lisätekijä tutkimuspaikaksi valikoitumiselle oli se, että Lammilla oli jo vastaanottokeskus, Vähäkangas kertoo.

– Nyt voi todeta, että Lammilla nuorisotakuu on todella toiminut. Työttömätkin nuoret ovat nyt jossain koulutuksessa, hän jatkaa.

Tutkimukseen haastateltiin 20 nuorta, jotka olivat 15–24 -vuotiaita. Heistä 13 oli poikia ja 7 tyttöjä. Kolme nuorista oli turvapaikanhakijoita. Lisäksi tehtiin kolme fokusryhmähaastattelua. Ryhmät muodostettiin yksi kouluikäisistä, toinen täysi-ikäisistä ja kolmas vastaanottokeskuksen nuorista.

Lisäksi haastateltiin seitsemän nuorten parissa työskenteleviä erikseen ja ryhmänä. Haastateltavien löytämisessä auttoivat kunnallinen nuorisotyö, koulu ja lisäksi haastateltavilta itseltään pyydettiin ehdotuksia uusista haastateltavista. Tavoitteena oli, että tyttöjä ja poikia olisi ollut yhtä paljon, mutta Lammilla se ei toteutunut.

– Merkillepantavaa on, että tutkimukseen oli todella vaikea löytää tyttöjä haastateltaviksi. Tässä kohden Lammi myös erosi muista tutkimuskohteista. Pojilla oli selkeitä, pitkiäkin työttömyysjaksoja. Lammilla tytöt ovat erityisen pienessä syrjäytymisvaarassa.

Eroavaisuutta löytyi myös siinä, että haastatelluista tytöistä kukaan ei ollut vielä äiti, vaikka olisi ollutkin parisuhteessa. Toisin kuin esimerkiksi Etelä-Afrikassa, jossa teiniraskaudet ovat hyvin yleisiä ja tutkimukseen haastatellut nuoret naiset olivat melkein kaikki äitejä.

Tutkijoiden mukaan keskustelu nuorten toimijuudesta tulisi näkyä myös uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa. Siirtymävaiheen nuoret, olivat he sitten työttömiä tai omaa paikkaansa etsiviä, tulisi nähdä myös seurakuntien tärkeänä osana.

– Heidät tulisi nähdä ei vain työn kohteena, vaan pohtia mahdollisuuksia, miten muu seurakuntayhteisö voisi elää yhdessä näiden nuorten kanssa ja heidän rinnallaan, ei kuitenkaan tehden päätöksiä heidän puolestaan, Vähäkangas toteaa.

Vähäkangas pitää yhdessä elämisen käsitettä tärkeänä uutta diakoniatyötä suunnitellessa. Sen avulla nuorille voidaan luoda yhteisöjä, joihin he aidosti kuuluvat.

– Tämänhetkisessä kirkollisessa toiminnassa tutkimuksemme nuoret ovat väliinputoajia. He eivät ole diakoniatyön asiakkaita, ja suurin osa rippikoulun jo käyneinä ja isostoimintaan osallistumattomina heistä monet eivät myöskään kuulu seurakuntien nuorisotyön piiriin, Vähäkangas toteaa.

Susanna Mattila
Lammille.fi