Tiistai 05.12.2023
Nimipäivät: Selma

Tuuli:
 

Tikkuraketit enää suomalaisten mieleen

Kaikissa kolmessa ilotulitemyyntipisteessä Lammilla rakettimyynti alkoi tiistaina rauhallisissa merkeissä. Liikkeellä olivat lähinnä ne perheenisät lapsineen, joilla jo joulunpyhät olivat kuluneet raketteja ja patoja valitessa uuden vuoden aattoa varten.

Jouni Rantasen pitelemä Legends vietiin käsistä viime vuonna. Ei ihme, sillä pata on valittu hintaluokassaan parhaaksi vuosina 2014 ja 2015. Kuva: Susanna Mattila

Jouni Rantasen pitelemä Legends vietiin käsistä viime vuonna. Ei ihme, sillä pata on valittu hintaluokassaan parhaaksi vuosina 2014 ja 2015. Kuva: Susanna Mattila

Produktori Oy:n Jouni Rantanen kertoi kaupan käyneen oikein mukavasti. Hän arveli ostajia olleen liikkeellä vähintään tuplasti viime vuoden avauspäivään verrattuna. Rantanen myy Suomen Rakettitukku Oy:n ilotulitteita Lammin S-marketin aulassa sekä Kauppakeskus Tuulosessa.

Rantasen mukaan myyntiä yritetään turvallisuusyistä ohjata kohti patoja, joissa käyttäjälle ei tule suuntaamisen kanssa ongelmia. Patojen turvallisuutta kehitetään jatkuvasti myös asiakaspalautteen perusteella. Esimerkiksi Nitropurkin muoto muutettiin pyöreäksi, kun asiakkailta saatiin palautetta suorakaiteen muotoisten patojen kaatumisista. Mutta suomalaiset ovat tikkurakettikansaa.

– Meidän ilotulitteet suunnitellaan Suomessa, mutta valmistetaan Kiinassa. Suomi on ainoa maa, jonne enää tehdään tikkuraketteja, mitä kiinalaiset ihmettelevät kovasti. Näissä Suomen juhannussäissä monilla onkin ongelmia raketin suuntauksen kanssa. Kiinassa ilotulitteet ammutaan putkesta, hän kertoo.

– Padat ovat näyttäviä ja niissä on hyvä hinta–laatu -suhde. Ilotulite nousee korkeuksiin ja kuviot ovat näyttäviä. Ne ovat tikkuraketteja turvallisempia käyttää, sillä ne voi tukea maahan vaikka lumivallin sisään tai tiiliskivillä. Isoimmat ovat niin painavia, että ne harvemmin kaatuvat, vaikka niitä ei tuettaisikaan.

Teemu Rantanen arvelee Tytöt tykkää -patalajitelman olevan yksi tämän uuden vuoden suosikeista. Kuva: Susanna Mattila

Teemu Rantanen arvelee Tytöt tykkää -patalajitelman olevan yksi tämän uuden vuoden suosikeista. Kuva: Susanna Mattila

Rautanetillä ja Lammin Säästökareilla on myynnissä Suomen Ilotulitus Oy:n ilotulitteita. Rautanetin valikoimasta myyjä Teemu Rantanen nostaa tiskille Jukeboxin ja Tytöt tykkää -kassin uuden vuoden mahdollisina suosikkeina. Tiistaiaamun kuluessa jokunen paketti raketteja ja patoja oli jo lähtenyt koteihin odottamaan uuden vuoden aattoa.

Erityisesti lapsiperheiden suosiossa ovat erilaiset kertaluonteiset ilmapaukut. Esimerkiksi Tähtihässäkkä -valikoima pitää sisällään monenlaisia pienempiä pommeja ja sähikäisiä.

– Turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Neuvomme tukemaan padat vaikkapa tiiliskivillä. Meillä on vielä myynnissä Hämeenkosken koululaisten rakettitelineitä. Tietysti suojalasit ovat tärkeät, niitä löytyy sekä lasten että aikuisten kokoja, Rantanen kertoo.

Yrittäjä Rauno Parikka muistaa vielä ajat, kun rakettimyynnin alkaessa jono alkoi myymälän ulko-ovelta saakka. Nykyisin myynti alkaa rauhallisemmissa merkeissä, mutta viimeiset kaksi päivää ovat kiivaita.

Leena-Maija Tuomi on myynyt raketteja 10 vuoden ajan Lammin Säästökareilla, ja koko sen ajan myynti on painottunut aatonaattoon ja aaton aamupäivään. Tänä vuonna uuden vuoden aatto osuu lauantaille, mikä rauhoittaa alkuviikon myyntiä entisestään.

– Tänään ostoksilla ovat käyneet ne, jotka viime vuonna ovat jääneet jotain tiettyä rakettipakettia vaille. Monet ovat kuitenkin nämä välipäivät töissä. Ostoksille tullaan vasta sitten perjantaina töiden jälkeen tai lauantaina, hän arvelee.

Lammin Säästökareilta on myyty niin tikkuraketteja kuin patojakin. Kuva: Susanna Mattila

Lammin Säästökareilta on myyty niin tikkuraketteja kuin patojakin. Kuva: Susanna Mattila

Ilotulitteiden ampuminen muulloin kuin uuden vuoden aattona on luvanvaraista. Uuden vuoden aattona raketteja saa ampua klo 18.00 ja 02.00 välisenä aikana.
Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.