Tekmen toimitusjohtaja vaihtuu
Tekme Oy:n toimitusjohtaja Petri Mölsä on päättänyt jättää yhtiön tammikuun lopussa siirtyäkseen uusiin tehtäviin. Tekmen hallitus on nimittänyt hallituksen varapuheenjohtajan MBA Tapio Vekan hoitamaan toimitusjohtajan tehtävää 1.2.2017 alkaen kunnes Mölsän seuraaja on nimetty.
– Haluan lämpimästi kiittää Petri Mölsää erinomaisesta työstä. Tekmen kehitys on ollut myönteistä hänen kuuden vuoden toimitusjohtajakaudellaan, ja yhtiö on vahvistanut asemaansa Kanta-Hämeen tukipalvelujen tuottajana. Hän on kehittänyt yhtiötä pitkäjänteisesti ja vienyt läpi monia merkittäviä hankkeita, sanoo Keijo Ventola, Tekmen hallituksen puheenjohtaja.
– Tekmen toimitusjohtajuus on ollut erittäin mielenkiintoinen jakso urallani. Tekmellä on ammattitaitoinen henkilöstö, mikä on mahdollistanut yhtiön aktiivisen ja jatkuvan kehittämisen: Yhtiö on laajentunut merkittävästi ja yhtiöstä on tullut merkittävä toimija tukipalveluissa. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on uusi, vahva vähemmistöomistaja. Haluan kiittää Keijo Ventolaa ja Tekmen koko hallitusta erinomaisesta yhteistyöstä kuluneen kuuden vuoden aikana, toteaa Petri Mölsä.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.