Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

Seutuliikenne sai numerot

Hämeenlinnan bussiliikennettä on uudistettu monella tavoin. Suurin linjastouudistus on toteutettu kantakaupungissa, mutta uudistusta on tapahtunut myös seutuliikenteessä. Kaupunginosakeskukset eli entiset kunnat on otettu osaksi kaupungin järjestämää seutuliikennettä numeroimalla bussit sen mukaan, mihin suuntaan ne kaupungista liikennöivät.

Kesän bussiaikataulut ovat voimassa 4.6.–9.8. välisenä aikana. Hämeenlinnan keskustasta pääsee arkisin aamuseitsemästä alkaen noin tunnin välein Hauholle, vuorosta riippuen Hauhon keskustaan tai Lautsiaan saakka. Viimeinen vuoro lähtee Hauholta kaupunkiin 16.05 ja Hämeenlinnasta Hauholle 18.15.

Lauantaisin vuoroja kulkee kolme kumpaankin suuntaan. Hauholta pääsee kaupunkiin 8.15, 11.35 ja 14.35. Takaisinpäin vuorot lähtevät 10.50, 13.50 ja 17.20. Hauholle liikennöi Inter Kuljetus Oy.

Lammilta lähtee arkisin kuusi bussivuoroa kaupunkiin, ensimmäinen 6.45 ja viimeinen 16.20. Takaisinpäin ajaa yhtä monta vuoroa. Lauantaisin kaupunkiin pääsee 9.55 ja 16.20 lähtevillä busseilla ja takaisin 9.05 ja 15.30 lähtevillä busseilla. Lammilta ajetaan myös yksi SS-vuoro, eli Lammilta kaupunkiin klo 20.55 ja kaupungista Lammille 18.30. Linjoilla liikennöivät Inter Kuljetus Oy ja Pekolan Liikenne Oy.

Lisäksi kulkevat valtateillä 10 ja 12 pikavuoroja, joiden aikataulut selviävät Matkahuollon nettisivujen aikatauluhausta, esimerkiksi hakusanalla Lammi, Kaitala. Osa pikavuoroista kulkee edelleen Lammin linja-autoaseman kautta. Niiden aikatauluja kannattaa hakea hakusanoilla Lammi, linja-autoasema.

Pikavuoroissa ainakaan toistaiseksi ei käy kaupunkiliikenteen Waltti-kortti maksuvälineenä. Pikavuoroihin voi ostaa myös useamman matkan vuosi- tai arvolippuja Matkahuollon toimipisteistä.

Hämeenlinnan kaupungin seutuliikenteen numerointi Ydin-Hämeessä:

Linja 600 Hämeenlinna – Alvettula – Hauho
Linja 602 Hämeenlinna – Tiiriö – Alvettula – Hauho Linja 700 Hämeenlinna – Eteläinen – Hauho
Linja 701 Hämeenlinna – Eteläinen – Hauho – Alvettula Linja 702 Hämeenlinna – Eteläinen – Hauho – Lautsia

Linja 800 Hämeenlinna – Tuulos – Lammi
Linja 802 Hämeenlinna – Tuulos – Lammi – (jatkaa Lahteen)
Linja 811 (tulee Lahdesta) – Lammi – Hämeenlinna – Parolannummi

 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.