Puistojen hoitamattomuus harmittaa lammilaisia
Lammin, Tuuloksen, Hauhon kirkonkylän, Eteläisten ja Alvettulan taajamien kaupungin vastuulle kuuluvien liikenneväylien ja -viheralueiden, puistojen sekä ulkoliikuntapaikkojen hoidosta huolehtii vuosien 2018-2021 aikana Destia Oy. Hoitotoimet tehdään Hämeenlinnan kaupungin määrittämän hoidon laatutason mukaisesti.
Viime aikoina Destialle on tullut palautetta erityisesti Lammilta Vääksyntien niityistä. Destialta saamamme tiedon mukaan kaupunki on päättänyt, että niittyä ei niitetä.

Destia on niittänyt Vääksyntien pientareet. Puiden takana siintävä hoitamaton nurmialue on kaupungin luokituksen mukaan lähi- tai taajamametsää, jota ei niitetä. Kuva: Susanna Mattila
Kanta-Hämeenlinnan puistoja on jo pitkään hoidettu valtakunnallisen luokituksen mukaisesti, kuitenkin kaupungin viheralueiden ominaispiirteitä korostaen ja vuorovaikutteisesti laaditun Viheralueohjelma 2015 määrittämien periaatteiden mukaisesti. Ensimmäinen viheralueohjelma kaupungille laadittiin jo vuonna 1998 ja päivitys on vuodelta 2005.
Vuonna 2009 yhdessäkään liitoskunnassa viheralueluokitusta ei ollut käytössä, eikä viheralueiden hoito ollut niissä kovin järjestelmällistä. Kuntaliitoksen jälkeen hoitoa ja hoitokäytäntöjä on pyritty yhtenäistämään. Yleisesti ottaen pitäjien viheralueiden luonne sekä niiden käyttäjämäärät eroavat kuitenkin suuresti pitäjissä verrattuna kanta-Hämeenlinnaan.

Hoitamaton nurmialue kuvattuna K-market Mallaksen takaa kulkevalta kevyenliikenteenväylältä. Heinikkoon on tehty polku ruohonleikkurilla. Kuva: Susanna Mattila
Puistojen hoitoon kuuluvat puhtaanapito ja kasvillisuuden hoito, sekä kalusteiden, varusteiden ja käytävien kunnossapito. Viheralueiden hoito on jatkuvasti muuttuva prosessi. Uusia alueita tulee kunnossapidon piiriin kaavoituksen edetessä ja vastaavasti vanhoja alueita poistuu muuhun käyttöön, esimerkiksi rakentamiseen. Hämeenlinnan viherhoidon taso on vahvistettu Kaupunkirakennelautakunnassa vuonna 2017 Lammin, Tuuloksen ja Hauhon osalta.
Hoitoluokka päätetään uutta puistosuunnitelmaa tehtäessä. Valinta perustuu alueen luonnonominaisuuksiin ja paikallisiin erityispiirteisiin, käyttötarkoitukseen ja rakentamisasteeseen sekä alueelle asetettuihin laatutavoitteisiin. Periaatteena on, että kaupungin keskustaa kohti siirryttäessä viheralueen rakentamisaste ja laatuvaatimukset kasvavat. Hoitoluokkaa voidaan muuttaa myöhemmin.
Elinympäristön biodiversiteetin kannalta kaupungin viheralueiden merkitys on suuri. Mitä intensiivisempää hoito on, sitä harvalukuisempaa on lajien kirjo. Perinteistä leikattavaa nurmikkoa monimuotoisemmilla niityillä tai erilaisissa kaupunkimetsiköissä viihtyvät niin hyönteiset, perhoset kuin linnutkin rikastuttaen ja elävöittäen ympäristöä.
Viheralueiden kunnossapitoluokat ilmenevät Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelusta. Hoitotason nostamiseksi palautetta kannattaa jättää Hämeenlinnan kaupungin palautepalvelun kautta, kohdasta Puistot ja viheralueet.

Kuvakaappaus Lammin kirkonkylän viheralueiden hoitoluokituksista kertoo, että suurin osa viheralueista on luokiteltu lähi- ja taajamametsäksi (vihreä väri). Kirnumäessäkin asutaan kirjaimellisesti keskellä metsää. Kuvakaappaus Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelusta.
Tekstit koostettu kaupungin Puistojen rakentaminen ja kunnossapito -sivulta.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.