Poutasää voi tuoda uutta pintaa Mommilantielle
Lammin Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Kankaanmäen sinnikkyys palkitaan mahdollisesti jo tänä syksynä. Reilun vuoden verran Kankaanmäki on pitänyt tiiviisti yhteyttä sekä Ely-keskuksen että Hämeenlinnan kaupungin kanssa, kun hän on selvittänyt kenelle Mommilantien kuoppien tasaaminen ja liikenneympyrän kunnostaminen kuuluu.

Jos sateet helpottavat, Mommilantien montut jyrsitään ja tilalle saadaan uusi pinta jo tänä syksynä. Kuva: Susanna Mattila
– Sain eilen maanantaina Ely-keskukselta lupauksen, että jos syksyn sateet hellittävät, pinta uusitaan jo tänä syksynä. Jos sateet nyt jatkuvat, työ on ensimmäisenä listalla ensi keväänä, Kankaanmäki kertoo.
Ely-keskus aikoo murskata tien pintaa niin sanottuna laatikkojyrsintänä liikenneympyrässä ja Mommilantien pahimmista paikoista. Tämän jälkeen tie pinnoitetaan uudella pinnoitteella.
– Enää on selvittämättä, keneltä saamme luvan kunnostaa liikenneympyrän puskittuneita istutuksia. Ely-keskuksessa oltiin sitä mieltä, että liikenneympyrän kunnostaminen kuuluu kaupungille, mutta kaupungilta ei tällaista sopimusta löytynyt. Tietkin ovat Ely-keskuksen teitä. Tarvitsisimme ainoastaan luvan toimenpiteille, olemme valmistautuneet tekemään työn talkoilla, Kankaanmäki kertoo.
Lammin Yrittäjillä on jo suunnitelmat olemassa, miten liikenneympyrää kaunistetaan. Tarkoitus on vuorimäntymetsikön tilalle saada muun muassa betonisia kukkalaatikoita ja joulukaudeksi joulukuusi.
Lammin Yrittäjät on päättänyt myös rakentaa kuntoportaat Konnarin koulun maastoon. Päivi Kankaanmäki kertoo hankkeen olevan vielä alkutekijöissään, mutta toteutumassa. Maanomistajien kanssa asiasta on jo sovittu ja paikka portaille löytynyt.
– Lammilla on yhdet kuntoportaat, Untulassa. Ne ovat kuitenkin ainakin 30, jolleivät 40 vuotta vanhat. Konnarin kentän takana on sopiva rinne, johon portaat rakennetaan. Olemme saaneet kaupungilta lupauksen, että kaupunki kustantaa tarvikkeet. Vielä täytyisi löytyä rahaa tai ainakin talkoolaisia rakentamaan kuntoportaat, sanoo Kankaanmäki.
Kankaanmäki on menossa tutustumaan Hausjärvelle rakennettuihin kuntoportaisiin. Hausjärvelle on kunnan kanssa yhteistyössä rakennettu kolmet kuntoportaat.
– Olemme tyytyväisiä, että kaupunki tuli vastaan tarvikkeiden osalta. Sponssoreita ja talkoohenkeä kuitenkin tarvitaan, että portaat saadaan rakennettua. Olemme miettineet, että sponssorit tai talkoolaiset saisivat nimensä näkyviin askelmille, Kankaanmäki suunnittelee.
Suomen juhlavuoden kunniaksi Lammin Yrittäjät juhlii yrittäjäjuhlaa poikkeuksellisesti kaikkien lammilaisten yrittäjien kanssa. Yrittäjäjuhlaa vietetään pyhäinpäivän aattona 3.11. Ravintola Hovissa. Juhla on yksityistilaisuus, joka alkaa klo 18.30 ja päättyy 22. Ilmoittautumisohjeet löytyvät Lammin Yrittäjien verkkosivuilta ja Facebookista.
– Juhlaan ovat tervetulleita kaikki lammilaiset yritykset. Jäsenyrittäjille ilta on maksuton, muilta kuin jäseniltä perimme pienen osanottomaksun, kertoo Päivi Kankaanmäki.
Yrittäjäjuhlassa kuullaan tervetulosanat ja palkitaan vuoden 2017 Lammin Vuoden Yrittäjä. Tilaisuutta vietetään cocktailtilaisuuden hengessä ja viihdytyksestä vastaa lammilainen Titta Malinen, joka esiintyy J.Pöyryn orkesterin kanssa.
– Toivomme, että lammilaiset yrittäjät lähtisivät nyt sanoin joukoin liikkeelle, viettämään yhdessä hauskaa iltaa Suomen ja yrittäjyyden kunniaksi. Hovissa iltaa voi jatkaa vaikka aamuneljään, Kankaanmäki toivoo.
Yksityistilaisuuden päätyttyä klo 22 Hovi on auki kaikille. Esiintymään tulee hämeenlinnalainen Strike at Once.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.