Sunnuntai 03.12.2023
Nimipäivät: Meri, Vellamo

Tuuli:
 

Nyt haetaan Hämeen Vuoden kylää

Pilpalan kesäjuhlissa heinäkuussa 2021 iloittiin Hämeen Vuoden Kylä -kunnianosoituksesta. Hämeen Vuoden Kylä 2022 julkistetaan ensi kesänä.

Hämeen Kylät ry hakee aktiivista ja eloisaa kantahämäläistä kylää Hämeen Vuoden Kyläksi 2022. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa, lisätä kylä- ja asukastoiminnan tunnettavuutta ja kannustaa asukkaita oman kylänsä tai lähiympäristönsä kehittämiseen.

Kuka tahansa saa ehdottaa Hämeen Vuoden Kylää 2022. Lyhyet perustelut ja ehdotuksensa Hämeen Vuoden Kyläksi 2022 perusteluineen voi lähettää viimeistään 31.3. Ehdotuksen voi tehdä facebookissa tai lomakkeella, joka löytyy Hämeen Kylien internetsivuilta.

Kyläyhdistykset ja muut paikallisyhteisöt saavat myös ehdottaa omaa kyläänsä ja nostaa rohkeasti esille toimintaansa.

Vuoden Kylän valinnassa painotetaan kylien kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista ja yhteistyön sujumista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.