Lauantai 03.06.2023
Nimipäivät: Orvokki, Viola
Lammi
Melkein pilvistä
2°C
Tuuli: 5 m/s NW
 

Nuorten kesätyöseteliä voi hakea kaupungilta

Kesätyöseteli on Hämeenlinnan kaupungin maksama tuki työnantajalle, joka palkkaa kesätyöhön vuosina 1994–2003 syntyneen hämeenlinnalaisen nuoren  1.5.–30.8.2018 välisenä aikana. Työpäiviä on tänä ajanjaksona oltava vähintään kolme viikkoa. Käytettävissä on yksi kesätyöseteli henkilöä kohden. Kesätyöseteli on henkilökohtainen, eikä sitä voi luovuttaa toiselle henkilölle. Kesätyöseteleitä on jaossa 280 kappaletta.

Kaupungin kesätyöseteli on 250 euron tuki työnantajalle, joka palkkaa hämeenlinnalaisen nuoren vähintään kolmeksi viikoksi töihin kesällä.

Kaupungin kesätyöseteli on 250 euron tuki työnantajalle, joka palkkaa hämeenlinnalaisen nuoren vähintään kolmeksi viikoksi töihin kesällä.

Työllistävä yritys voi sijaita missä tahansa Suomessa. Työnantajana voi olla yritys tai yhdistys, jolla on Y-tunnus. Kunta, yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö eivät voi olla työnantajia. Yhtä työnantajaa kohden voi käyttää enintään neljä työseteliä eli työnantaja voi palkata kesän ajalle korkeintaan neljä nuorta työsetelillä.

Nuorelle käteen jäävän nettopalkan on oltava vähintään 500 euroa. Kesätyösetelin saadakseen nuori etsii itse työnantajan ja täyttää hänen kanssaan kesätyösetelin hakulomakkeen. 

Henkilökohtaisesti täytetty hakulomake palautetaan Hämeenlinnan Ohjaamoon tai työllisyysohjaaja Sari Järviselle pitäjien palvelupisteillä. Mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus. Saat hakulomaketta vastaan varsinaisen henkilökohtaisen numeroidun kesätyösetelin kesäkuun loppuun menessä. Verokortti ja kesätyöseteli tulee toimittaa työnantajalle viimeistään työn alkaessa.

Työnantajan tulee palauttaa kesätyöseteli ja kopio työtodistuksesta kaupungille lokakuun loppuun mennessä. Hämeenlinnan kaupunki maksaa tuen työnantajan ilmoittamalle tilille. Työnantajalle annettava tuki on 250 euroa. Mikäli kesätyöseteliä ei palauteta määräaikaan mennessä tai setelin ehdot eivät täyty, esimerkiksi ehtona oleva nettopalkka ei toteudu, ei kesätyösetelin arvoa makseta työnantajalle. Mikäli seteliä ei jostain syystä käytetä, tulee se palauttaa Hämeenlinnan Ohjaamoon.

Kesätyösetelin hakulomakkeen voit tulostaa tai hakea 13.2.2018 alkaen Hämeenlinnan Ohjaamosta Turuntieltä ma-to klo 9-15 sekä työllisyysohjaaja Sari Järviseltä pitäjien palvelupisteistä erillisen aikataulun mukaan. 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.