Musiikkiopiston lukukausimaksua ei koroteta Lammilla
Asikkalan seudun musiikkiopisto saa Hämeenlinnan kaupungilta peräti 23 prosentin korotuksen oppilaskohtaiseen tukeen. Tämä tarkoittaa sitä, että lammilaisten musiikkiopiston opiskelijoiden lukukausimaksut eivät nouse ensi vuonna. Opiston uuden rehtorin, Juha Saarisen mukaan tarkoitus on ensi vuonna neuvotella korotus samalle tasolle toimialueen kahden muun kunnan tukeen nähden.

Juha Saarinen selvitti Asikkalan seudun musiikkiopiston toimivan pääasiassa kuntien tuen varassa. Saarinen jatkaa opiston rehtorina Riitta Koskenkankaan jäädessä hiljalleen eläkkeelle. Kuva: Susanna Mattila
Padasjoella ja Asikkalassa sen sijaan lukukausimaksut laskevat. Kummassakin kunnassa oppilaskohtainen tuki nostettiin kerralla 300 eurosta 500 euroon. Hämeenlinnassa tuen suuruus on euroissa 390 euroa per oppilas Asikkalan seudun musiikkiopistossa opiskeleville.
–Prosentuaalisesti korotus on korkea. Tällä pystymme nostamaan opettajat palkkakuopasta, eikä meidän tarvitse korottaa lammilaisten oppilaiden lukukausimaksua. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että opisto perii erilaisia maksuja eri kunnissa, kertoi Juha Saarinen.
Asikkalassa, Lammilla ja Padasjoella tavoitteellista taiteen laajaa perusopetusta musiikissa tuottava Asikkalan seudun musiikkiopisto on vuosikaudet saanut samansuuruista tukea kunnilta. Tästä on seurannut, että opettajat ovat joutuneet palkkakuoppaan ja oppilasmaksut ovat nousseet korkeiksi. Tätä epäkohtaa on nyt ryhdytty purkamaan.
– Padasjoen ja Asikkalan kuntien avokätinen tuen korotus tarkoittaa sitä, että opettajien palkkoja pystytään nostamaan ja oppilaskohtaista lukukausimaksua voidaan alentaa. Mutta koska Hämeenlinnan tuki on alle puolet Padasjoen ja Asikkalan tuesta, lammilaisten opiskelijoiden lukukausimaksut pysyvät lähes samana, Saarinen selvittää.
Saarisen mukaan opiston johtokunnalle esitetään, että Asikkalassa ja Padasjoella lukukausimaksu on 350 euroa ja Lammilla 410 euroa ensi vuonna. Johtokunta päättää asiasta seuraavassa kokouksessaan.
– Ajattelen sillä tavalla, että tämä oli hyvä korotus Hämeenlinnalta, pystymme edelleenkin tarjoamaan laadukasta opetusta Lammilla samaan hintaan kuin ennenkin. Mutta ensi vuonna asiasta käydään sitten uudet neuvottelut, Saarinen jatkaa.
Musiikkiopisto hakee vuosittain valtion harkinnanvaraista tukea. Tarkoitus on myös hakeutua valtion tuntiperusteisen tuen piiriin, sitten kun sitä on seuraavan kerran tarjolla. Tuntiperusteista valtion tukea saa myös muun muassa Hämeenlinnassa toimiva Sibeliusopisto, joka ei ole aikeissa tuoda musiikinopetusta Lammille.
– Asikkalan seudun musiikkiopisto täyttää kyllä kaikki kriteerit valtion tuntiperusteisen tuen saamiseksi, mutta sen hakeminen ei ole ollut mahdollista. Valtion tuki on yleensä noin puolet sitä saavan opiston budjetista, Saarinen toteaa.
Hämeenlinnan kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko kertoo, että Asikkalan seudun musiikkiopiston avustus oli v. 2017 6500€ ja on 8500 € vuonna 2018 siis noin 23 %.
– Avustuksen korotuksella voitiin sivistyksen ja hyvinvoinnin tiukan budjetin sisällä turvata, että oppilasmaksuihin ei tullut korotusta. Olettaen, että oppilaita on edelleen 22, tuki on oppilasta kohden noin 386 €.
Sibeliusopisto saa vuonna 2018 avustusta kaupungilta 600 000 €. Korotusta vuoteen 2017 nähden on 5000 € eli 0,8%. Oppilaita Sibeliusopistossa on 1163, joten oppilasta kohti tuki on noin 516 €. Tukisummat eivät kuitenkaan ole suoraan vertailukelpoisia, sillä tiedossa ei ole lasketaanko Sibeliusopiston muskarioppilaat ilmoitettuun oppilasmäärään. Asikkalassa muskarioppilaita ei lasketa musiikkiopiston oppilasmäärään, sillä muskari toimii omillaan ilman tukia.
– Tuen ero johtuu siitä, että Sibelius-opistolla on omat toimitilat Verkatehtaalla, jotka ovat varsin kalliit. Seuraavan vuoden eli 2019 osalta avustuksesta on hyvä neuvotella jo elokuussa kun sivistyksen ja hyvinvoinnin budjetin valmistelu alkaa. Yhteyshenkilönä on opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä, Raukko toteaa.
Asikkalan seudun musiikkiopiston perustaja ja rehtori Riitta Koskenkangas on jäämässä vähitellen eläkkeelle. Juha Saarinen selvitti hänen seuraajanaan tukiasioita Asikkalan seudun musiikkiopiston Lammin opetuspisteen oppilaskonsertin jälkeen. Samassa yhteydessä korjattiin lammilaisen edustajan vaje opiston johtokunnassa. Lammilaisten musiikinopiskelijoiden edustajana johtokuntaan valittiin Maiju Vitie-Leijala.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.