Torstai 01.12.2022
Nimipäivät: Oskari
Lammi
Pilvistä
-2°C
Tuuli: 2 m/s SE
 

Minipilotteja voi taas hakea – teemana kuvataiteet

Hämeenlinnan kaupungin vuoden 2018 minipilotit nyt haettavissa. Minipilotit ovat avustuksia, jotka ovat suunnattuja kokeelliseen, uudentyyppiseen toimintaan. Minipilotteja on myönnetty Hämeenlinnan kaupungissa vuodesta 2011 lähtien ja ne liittyvät kaupungin tavoitteisiin. Kaupunginhallitus on julistanut vuoden 2018 kuvataiteiden teemavuodeksi.

Vuoden 2018 minipilottien tulee kohdentua kuvataiteeseen ja kuvalliseen ilmaisuun sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 20.9.2017 päätöksen mukaisesti. Minipilotteja voi hakea sähköisellä lomakkeella; lomake löytyy kaupungin nettisivuilta. Päätöksen piloteista tekee sivistys- ja hyvinvointijohtaja.

Minipilotit ovat avustuksia, jotka ovat suunnattuja kokeelliseen, uudentyyppiseen toimintaan. Minipilotteja voi hakea ryhmä, jossa on mukana vähintään kaksi toimijaa, hakemukselle on kuitenkin eduksi jos toimijoita on enemmän. Yhtenä toimijana tulee olla yhdistys tai järjestö, jonka tilille avustus maksetaan. Mukana voi olla myös yrityksiä, oppilaitoksia, seurakuntia tai yksityishenkilöitä.

Minipilotiksi hyväksytty toiminta saa maksimissaan 500 euron kerta-avustuksen Hämeenlinnan kaupungilta. Avustuksella voi  maksaa esim. palkkion, tarjoiluja, tarvikkeita tai muuta vastaavaa, mitä pilotti tarvitsee onnistuakseen. Minipilotista on tehtävä raportti. Avustusta ei myönnetä jälkikäteen anottuihin, jo toteutuneisiin tapahtumiin, hankkeisiin tai kuluihin.

Minipilottia voi hakea ympäri vuoden. Minipilotteja myönnetään määrärahojen puitteissa eli kun määrärahat on käytetty, minipilotteja ei enää myönnetä.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.