Torstai 19.09.2019
Nimipäivät: Reija
Lammi
Selkeää
2°C
Tuuli: 6 m/s PPL
 

Menneisyyden etsijöillä tuottoisa retki Lammille

Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät olivat toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna etsintäretkellä, tällä kertaa Lammilla.

“Tämä oli meille kuudes retki Lammin maisemiin, ensimmäisen kerran olimme käymässä vuonna 2014. Olemme kolunneet Kanta-Hämettä vähän joka puolelta, nyt ovat matkamme suuntautuneet enemmän Lammin suuntaan,” kertoo Reijo Hyvönen.

Miekan ponsi 1500-1700-luvulta. Kuva: Reijo Hyvönen

“Etsintäpellolla homma alkoi vähän liiankin hyvin, jo toinen kuopaisu peltomultaan ja sieltä paljastui viikinkiaikaisen ketjunkantajan katkelma. Kolmas kuopaisu tuotti muutaman metrin etäisyydellä edellisestä 1500-1700-luvun miekanponnen,” Hyvönen kertoo.

Sudenhampain koristeltu pronssinen taivutettu ja niitattu esine. Kuva: Reijo Hyvönen

Sunnuntain aikana etsijät tekivät useita hienoja löytöjä, joista osa on pakattuna ja odottaa postitusta Museovirastolle. Osa löydöistä jätettiin maahan, ja niistä on annettu vinkkiä Museoviraston intendentti Olli Soiniselle, joka työskentele Hämeenlinnan virastolla. Hyvönen toivoo pääsevänsä Soinisen kanssa tutkimaan maahan jätettyjä löytöjä myöhemmin.

“Löytöpaikkaa ei paljasteta ennen kuin Museovirasto on käynyt paikalla ja antaa siihen luvan. Se jää tälläkin kertaa vielä salaisuudeksi.”

Hopeadirhemi 700-900-luvulta. Kuva: Reijo Hyvönen.

Lammilta menneisyyden etsijät löysivät muun muassa hopeadirhemin, joka oli vasta toinen Lammilta löydetty. Edellinen löytö on vuodelta 2014. Dirhemeitä on löydetty myös Hämeenkoskelta.

“Se oli hieno ja suhteellisen harvinainen löytö. Dirhemit tulivat Suomeen idästä, tuolta Afganistanin suunnalta. Ne ajoittuvat 700-900-luvuille, jonka jälkeiseltä ajalta ei ole tehty löytöjä. Dirhemeitä ei ole löydetty läheskään niin paljon kuin esimerkiksi englantilaisia ja saksalaisia rautakautisia kolikoita,” Hyvönen kertoo.

“Häränsilmin koristeltu riipus, aiemmin emme ole tällaista löytäneet, emmekä nähneet,” kertoo Reijo Hyvönen. Kuva: Reijo Hyvönen.

Dirhemin arvo ei ollut kovin suuri, sillä rautakaudella kolikon arvon määritti sen paino ja jalometallin laatu. Lammilta löytynyt dirhemi painaa parisen grammaa, joten sen arvo ei ollut kovinkaan suuri. Vasta 1500- ja 1600-luvuilla rahalle annettiin numeerinen arvo.

“Tavallisen kansan silmissä dirhemi on varmasti ollut harvinainen ja arvokas,” Hyvönen arvelee.

Viikinkiaikainen keihäänkärki. Kuva: Reijo Hyvönen.

Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöillä on sivusto Facebookissa, jossa on julkaistu kuvia löydöistä vuosien varrelta. Sieltä löytyy myös lisää kuvia Lammin etsintäretkeltä.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.