Keskiviikko 31.05.2023
Nimipäivät: Helka, Helga
Lammi
Selkeää
9°C
Tuuli: 4 m/s WNW
 

Meidän valinnoillamme on vaikutusta

Lokakuulla selvisi, että Hämeenlinna on mukana sosiaali- ja terveysministeriön valinnanvapauskokeilussa. Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti ehdottaa kokeiluun Lammin-Tuuloksen ja Jukolan alueita. Tämä tarkoittaa Lammin ja Tuuloksen asukkaille parin vuoden etumatkaa sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauteen. Valtiolta saadaan kokeiluun tukea 2 miljoonaa euroa.

Kaupunki määrittelee palvelut, jotka kuuluvat valinnanvapauskokeilun piiriin. Todennäköisesti palvelut tulevat olemaan perustason palveluita, eli lääkärin vastaanotto, sairaanhoitajan vastaanotto, perustason laboratorio ja röntgentutkimukset, sosiaalineuvonta ja perusmielenterveyspalvelut. Tästä ei kuitenkaan ole vielä tullut vahvistusta, mitä palvelun piiriin kuuluu.

Kaupungin määrittelemät, valinnan vapauden piiriin kuuluvat palvelut maksavat asiakkaalle saman verran niin yksityisellä, kolmannen sektorin järjestämällä kuin julkisellakin puolella. Kaupunki perii näistä normaalin terveyskeskusmaksun. Asiakkaalle ei tule muita kuluja.

Valinnanvapauden piiriin eivät kuulu erikoissairaanhoidon palvelut, kuten esimerkiksi magneettikuvaukset ja leikkaukset. Jos asiakas valitsee yksityisen sektorin toimijan näihin palveluihin, on asiakkaan itse maksettava myös lasku.

 

Lääkäri Juho Nummenmaan mukaan kaupungin virkamiehet ovat tehneet intensiivisesti töitä, jotta valinnanvapaus saatiin Hämeenlinnaan. Kuva: Mainiemen vastaanotot

Lääkäri Juho Nummenmaan mukaan kaupungin virkamiehet ovat tehneet intensiivisesti töitä, jotta valinnanvapaus saatiin Hämeenlinnaan. Kuva: Mainiemen vastaanotot

Mainiemen vastaanottojen lääkäri Juho Nummenmaa on ollut mukana kaupungin järjestämissä keskusteluissa, joissa on mietitty valinnanvapauskokeilun mahdollisuutta. Hän sanoo, että kokeilun myötä Mainiemessä voi pian pyöriä oma, yksityinen terveyskeskus.

– Totta kai pyrimme siihen, että olemme toteuttamassa valinnanvapauskokeilua.

Nummenmaa toteaa, että Lammi-Tuuloksen alue on siitä poikkeuksellinen, että kunnallisen terveyskeskuksen lisäksi yksityisiä sote-alan toimijoita on jo valmiiksi olemassa.

Nummenmaan mukaan virkamiestyönä on valmisteltu erilaisia malleja valinnanvapaudelle, ja näitä malleja on tarkoitus nyt kokeilla käytännössä eri kunnissa. Kokemusten perusteella muodostetaan toimiva terveydenhuollon malli. Tässä lammilaiset ja tuuloslaiset saavat siis olla mukana vaikuttamassa, omilla valinnoillaan.

Nummenmaa toteaa, ettei valinnanvapauskokeiluun pääseminen ole mitään sattumaa. Hän toteaa Hämeenlinnan kaupungin virkamiesten tehneen pitkään intensiivisesti ja määrätietoisesti töitä asian eteen.

– Hienoa on se, että Mainiemen yhden lääkärin ja yhden hoitajan vastaanotolle on mahdollista olla tässä mukana, hän toteaa.

Nummenmaa arvelee valinnanvapauskokeilulla voivan olla hyvä vaikutus lääkäreiden työskentelyyn ammatinharjoittajina. Hänen mukaansa koko ammatinharjoittajana toimiminen on ollut jonkinlaisessa lamassa viime vuosina.

Sari Salomaa ja Marja Lainelehto-Orsmaa työskentelevät Linnan klinikan Tuulosen toimipisteessä. Kuva: Susanna Mattila

Sari Salomaa ja Marja Lainelehto-Orsmaa työskentelevät Linnan klinikan Tuulosen toimipisteessä. Kuva: Susanna Mattila

Linnan klinikka perusti vuoden alussa Kauppakeskus Tuuloseen sivutoimipisteen, täysin tietämättä valinnanvapauskokeilun toteutumisesta.

– Linnan Klinikalla suhteudumme tähän valinnanvapauskokeiluhankkeeseen mielenkiinnolla. Tarkoitus on tuottaa tietoa lainvalmistelijoiden tueksi ja näen tämän enemmänkin yhteiskunnallisena vastuuna olla hankkeessa mukana. Tässä on isot riskit myös meillä palveluntuottajilla ja todellisuudessa hankkeeseen mukaan lähteminen varmistuu vasta kun kaupunki on antanut riittävät tiedot hankeen toteutuksesta meille palveluntuottajille, Linnan klinikan toimitusjohtaja Tiina Halinen kertoo.

Valinnanvapauskokeilussa tulee olemaan määriteltynä vaihtoväli, miten usein palveluntuottajaa voi vaihtaa. On keskusteltu mahdollisuudesta vaihtaa palveluntuottajaa jopa kuukauden välein.

– Valinnanvapauden idea on se, palveluntuottajat kilpailevat hoidon laadulla, vaikuttavuudella ja asiakaskokemuksella. Kun näissä kaikissa onnistuu, asiakkaan ei tarvitse vaihtaa palveluntuottajaa.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa asiakas käy yksityisen lääkärin vastaanotolla, joka toteaa tämän tarvitsevan esimerkiksi magneettikuvauksen. Tiina Halinen toteaa, että valinnanvapauteen kuuluu vain yleislääkärin vastaanotto.

– Näillä näkymin asiakas siirtyy lähetteellä julkisen sektorin puolelle tai maksaa erikoislääkärin konsultaation itse. Näin siis tapahtuu, jos kaupunki ei näihin konsultaatioihin myönnä palveluseteliä. Palvelusteli olisi järkevä ratkaisu, koska silloin ei kuormitettaisi erikoissairaanhoidon poliklinikkaa näillä konsultaatiolähetteillä. Myös magneettitutkimukset tehdään julkisella sektorilla tai asiakkaan itse maksettavana, Halinen vastaa.

Kun sote-uudistus tulee voimaan vuoden 2019 alusta, ei enää erotella yksityisen, kolmannen sektorin tai julkisen puolen palveluntarjoajia peruspalveluissa, vaan palveluntuottajat ovat samalla viivalla. Linnan klinikka linjaa jo ensi vuoden alusta, että valinnanvapauden piirissä olevien palveluiden tuottamiseen osallistuvat vain ne lääkärit, jotka työskentelevät yksityisellä sektorilla. Halisen mukaan lääkärikunnassa ei ole vielä nähtävissä liikehdintää.

– Kun sote-uudistus tulee voimaan, on kyseessä myös työntekijöiden valinnat, ei pelkästään asiakkaiden valinnanvapaus. Olennaista on miten organisaatiot ovat johdettuja. Lääkärit ja hoitajat tekevät ammatillisesti ja eettisesti yhtä laadukasta työtä, riippumatta minkä kyltin alla he työskentelevät. Kun resurssit ja työtyytyväisyys ovat kohdallaan, työntekijät voivat hyvin ja ovat sitoutuneet työhönsä. Tämä näkyy loppukäyttäjälle hyvänä palvelukokemuksena ja sujuvana hoitoon pääsynä. Sitähän tässä tavoitellaan.

Halinen sanoo, että Linnan klinikan kautta myös pienten palveluntuottajien, esimerkiksi sosiaali- ja mielenterveyspuolen toimijoiden on mahdollista päästä mukaan kokeiluun.

– Nyt on tärkeää verkostoitua ja luoda kontakteja, Halinen toteaa.

Susanna Mattila (Lammille.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.