Lupiini oli Lammin joulunavauksen tähti
Lehmä varasti koko shown. Näinhän siinä tietenkin kävi, sen verran sulokkaita nuo suurisilmäiset jokapäiväisen maitomme ja juustomme tuottajat ovat. Omistaja Titta Malinen kertoi, että Lupiinin uskalsi kylille tuoda, sillä se on kovin leimaantunut ihmisiin. Eikä Lupiini hirveästi tuntunut hätkähtävän, vaikka väkeä oli liikkeellä hiukan enemmän kuin kotikonnuilla Montolassa.

Joulupukkikin kävi tervehtimässä Lupiinia, Lammin joulunavauksen tähteä. Titta Malinen kertoi Lupiinin olevan leimautunut ihmisiin ja siksi se oli helppo tuoda kylälle. Kuva: Susanna Mattila
Lupiini on Maatila Aatu Liukkalan lehmiä, ayrshire rodultaan ja kertaalleen poikinut. Lupiini tuli Lammin joulunavaukseen erityisesti ilahduttamaan lapsia. Malinen halusi myös tulla kertomaan taajaman asukkaille siitä, mistä lehdet ja media harvemmin muistaa mainita, eli siitä minkälaista on maatilan arki ja miten tuotantoeläimiä nykyään maatiloilla hoidetaan.
– Maatalous on nykyisin yrittäjätoimintaa. Julkisuutta saavat hyvin usein eläinsuojelujärjestöjen syytökset eläinten huonosta kohtelusta, vaikka tuotantoeläinten hoito on kehittynyt huomattavasti. Eivätkä suuret yksikkökoot välttämättä tarkoita sitä, että olot eläimillä huononisivat.
Malinen tietää mistä puhuu, sillä Liukkalan tilalla eläimiä on noin sata. Ne asuvat viime kesänä valmistuneessa olkikuivikepihatossa. Malisen mukaan jokainen uusi tuotantorakennus tietää parannuksia eläinten elinolosuhteissa.
– Kun eläimet voivat hyvin ja pysyvät terveenä, ne myös tuottavat hyvin.
Malinen muistutti, että maatilat vaikuttavat välillisesti hyvin suureen joukkoon ihmisiä. Maatiloilla työskentelee nykyisin usein ulkopuolista työvoimaa, eikä tilan loppuminen tarkoita töiden loppumista vain isännältä ja emännältä. Myös paikalliset yrittäjät hyötyvät maatiloista, sillä maatiloille yleensä kaikki hankitaan läheltä.

Johannes uskalsi kertoa joululahjatoiveensa Joulupukille. Palkaksi hän sai karkin. Kuva: Susanna Mattila
Lammin Joulunavaus veti vesisateisesta säästä huolimatta hyvin yleisöä. Mukana oli tuttuun tapaan poniratsastusta. Riesa-poni jaksoi heinäpalkalla kiertää rinkiä koko päivän Sari Simolan talutuksessa. Lammin VPK:n kahden auton avustustamana perinteinen tonttuparaati kulki kylän halki K-market Mallaksen pihasta juhla-alueelle Lammin Säästökarien eteen. Palkakseen tontut saivat Joulupukilta K-kauppiaan lahjoittamat joulupussukat.

Lupiinikin liittyi perinteiseen tonttuparaatiin. Ja pysyi matkassa, vaikka yrittikin välillä kulkea hiukan omia polkujaan. Kuva: Susanna Mattila
Joulunavaus aloitettiin Lammin seurakunnan kanttorin Hanna-Leena Toivolan, tilaisuuden juontaneen Reima Nummisen ja vs. kappalainen Sari Järän johtamilla joululauluilla. Vesisade ajoi laulajat Lammin Säästökarin katokseen, mutta muuten ei keli menoa haitannut. Tonttuparaatin ohella perinteinen ohjelmanumero oli arpajaiset. Lammin Säästökarin joulukinkkulahjakortin voitti Eila Järvinen.
Myllyn kupin ja kakun joulupuuro oli herkullista niin kuin aina ja sitä riitti. Koululuokkien kassat karttuivat toivottavasti mukavasti. Tarjolla oli kahvia, glögiä, makkaraa ja erilaisia leivonnaisia. Moitteita yleisöltä tuli tiiviistä ohjelma-aikataulusta. Ostoksille ja kauppojen kiertelylle ei kauheasti jäänyt aikaa, kun tapahtuma alkoi kahdelta iltapäivällä ja päättyi ilotulitukseen puoli viideltä. Myös kauppiaat toivoivat tapahtuman alkavan hiukan aikaisemmin, aamupäivä oli ollut kovin hiljainen.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.