Keskiviikko 31.05.2023
Nimipäivät: Helka, Helga
Lammi
Verrattain pilvistä
9°C
Tuuli: 3 m/s W
 

Liikennevirasto ottaa ehdotuksen käsittelyyn

Hämenlinnan joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallion mukaan Liikennevirasto on ilmoittanut, että se ottaa käsittelyynsä Hämeenlinnan kaupunginhallituksen esityksen valtionavustuksen lisäyksestä Lammin ja Lahden väliseen liikenteeseen. Vielä ei tiedetä, milloin asiasta saadaan päätös.

– Toivottavasti pikaisesti, Kaartokallio sanoo.

Lammilaisilta on kadonnut jo useita bussivuoroja sekä Hämeenlinnan että Lahden suuntaan. Kuvassa oleva Niemisen linja lopetti liikennöinnin Lammilta Hämeenlinnaan jo 30.5.2014. Kuva: Susanna Mattila

Lammilaisilta on kadonnut jo useita bussivuoroja sekä Hämeenlinnan että Lahden suuntaan. Kuvassa oleva Niemisen linja lopetti liikennöinnin Lammilta Hämeenlinnaan jo 30.5.2014. Kuva: Susanna Mattila

Uudenmaan Ely-keskus on aiemmin todennut, ettei se hanki eikä rahoita Lammi–Lahti -välin joukkoliikennettä, vaan se voisi olla Hämeenlinnan ja Lahden yhteisvoimin hankittavissa. Joukkoliikenne Hämeenlinnan ja Lammin välillä on kaupungin sisäistä liikennettä, jonka vuoksi Hämeenlinna on jo hankkinut kyseisen välin joukkoliikennettä. Kaupungilla ei ole toimivaltaa seuturajan ylittävässä liikenteessä, vaan se kuuluu tässä tapauksessa Uudenmaan Ely-keskukselle.

Liikennevirasto maksaa joukkoliikennetukea keskisuurille kaupunkiseuduille, joihin myös Hämeenlinna ja Lahti kuuluvat. Hämeenlinnan saama rahoitus on pienentynyt vuosittain ja Liikenneviraston raportin ”Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta” mukaan suunta tulee olemaan vähenevä.

Ely-keskuksen ilmoitus vetäytymisestä seuturajan ylittävästä liikenteestä on omiaan lisäämään kaupunkien kustannuksia. Lammilta yhteydet Lahteen ovat olleet erityisesti työmatkalaisten ja opiskelijoiden käytössä. Jos bussiliikenteen halutaan säilyvän Hämeenlinnan, ja erityisesti Lammin ja Lahden välillä, jos Liikennevirasto myöntää valtionavustukseen lisäosan valtiolta kunnille siirtyväksi esitetyn liikenteen johdosta.

 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.