Lauantai 02.12.2023
Nimipäivät: Anelma, Unelma

Tuuli:
 

Kylmä kesä ei valkaise kanttarelleja

Lammilaiset sienestäjät Anne Gyldén ja Miia Koskinen törmäsivät sieniretkellään valkoisiin kantarelleihin. Sienet ovat muutoin samannäköisiä kuin keltaiset lajitoverinsa, vain väri on oudon kalvakka. Kantarelli on toiselta nimeltään keltavahvero, joten keltainen väri liittyy olennaisesti kantarelliin.

Anne Gyldén julkaisi kuvan valkoisista kantarelleista Facebookissa. Pian värin ehdottettiin johtuvan kylmästä kesästä. Moni kommentoija kertoi, että vaikka on sienestänyt vuosia, ei vastaavia ole tullut koskaan vastaan. Tuuloksesta oli kuitenkin löytynyt samanlaisia muutama vuosi sitten.

Albino-kantarelli on aivan yhtä hyvä ruokasieni kuin tavanomainen keltainenkin. Kuva: Anne Gyldén

Albino-kantarelli on aivan yhtä hyvä ruokasieni kuin tavanomainen keltainenkin. Kuva: Anne Gyldén

Lammille.fi kysyi Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutilalta syytä kantarellien kalvakkaan väritykseen. Luontoportti-sivustolta selviää, että kantarellista tunnetaan myös valkoinen “albino-muoto”, jonka todetaan olevan aivan yhtä hyvä kuin aito keltainenkin.

– En tiedä mistä ilmiö johtuu tarkalleen, mutta koska puhutaan albinosta kyseessä olisi pysyvä valkoinen muoto eli viittaa geenivirheeseen, Heli Jutila toteaa.

Keltavahveroa muistuttaa valvevahvero Hygrophoropsis aurantiaca, jolla on kuitenkin oikeat heltat, tiheät ja haarovat, toisin kuin keltavahverolla. Myös väri on keltavahveron tapaan keltainen. Valevahvero on lahottaja, joka kasvaa lahoavassa karikkeessa, puuaineksessa ja kannoilla. Se on myös syötäväksi kelpaava, mutta ei suositeltava.

Keltavahvero taas on erinomainen ruokasieni, ja kasvaa usein samoilla paikoilla. Parhaat kantarellipaikat ovatkin usein tarkoin varjeltuja salaisuuksia.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.