Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Koulun alkaminen toi malttia liikenteeseen

Tänään torstaina käynnistyi kouluvuosi Kanta-Hämeessä. Hämeen poliisin näkyvän valvonnan ryhmä valvoi liikennettä koulujen lähettyvillä Lammilla, Hauholla, Tuuloksessa ja Hattulassa. Mukana valvonnassa olivat myös liikennesektorin ja Hämeenlinnan partiot.

– Liikenne oli maltillista, ja pääosin mentiin huomautuslinjalla. Hienoa, että niin moni autoilija huomioi pienet koululaiset liikenteessä! kirjoitettiin Hämeen poliisin Facebook-sivulla.

Hämeen poliisin mukaan Lammilla ajeltiin varsin maltillisesti kouluvuoden ensimmäisenä päivänä. Kuva: Susanna Mattila

Hämeen poliisin mukaan Lammilla ajeltiin varsin maltillisesti kouluvuoden ensimmäisenä päivänä. Kuva: Susanna Mattila

Autoilijat saivat Lammilla harjoitella maltillisuutta liikenteessä jo viikolla, kun tienvarsille ilmestyivät liikuteltavat nopeusnäytöt.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.