Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Kotimatka promilleissa päättyi kolariin

Sunnuntai-iltapäivällä Padasjoentiellä kauppakeskus Tuulosen lähistöllä olevassa liikenneympyrässä tapahtui kahden henkilöauton välinen onnettomuus. Toista henkilöautoa kuljetti noin 60-vuotias nainen, joka alustavan selvityksen mukaan oli ajanut ympyrään kovalla vauhdilla osuen toisen henkilöauton kylkeen.

Naisen kuljettama auto oli sinkoutunut ympyrästä törmäten kahteen liikennemerkkin, jotka olivat rikkoontuneet. Poliisipartio puhallutti naisen, tulos oli 2,85 o/o0. Nainen käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet kiinniotettiin epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Naisen kuljettama henkilöauto vaurioitui pahoin ja siitä poistettiin rekisterikilvet, myös vastapuolen henkilöauton toinen sivusta vaurioitui pahoin. Epäilty kertoi lähteensä lähellä sijainneesta mökiltään liikkeelle tarkoituksenaan ajaa Helsinkiin.

Hämeen poliisin viikonloppu on tarjonnut tehtäviä laidasta laitaan ja kesäinen ilma on saanut ihmiset liikkeelle, samoin erilaisia rikoksia on tehtailtu runsaasti. Koko viikonlopun tehtävämäärä on noin 850, rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia on tavoitettu 24, pahoinpitelyistä on kirjattu 12 rikosilmoitusta, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia eli käytännössä kovia ylinopeuksia, on 7 kappaletta ja liikaa nauttineita kansalaisia on tuotu säilöön yhteensä 35 henkilöä.

Riihimäen mopomiitti työllisti myös poliisia. Mopomiitissä annettiin sakkoja tai rikesakkoja parikymmentä, muutamia mopoja määrättiin ajokieltoon ja joistakin otettiin myös kilvet poliisin haltuun.

www.poliisi.fi/hame/tiedotteet

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.