Kordelinin murhavaunut konservoidaan
Kordelinin murhavaunut on päätetty konservoida. Kuomuvaunut on tarkoitus saada konservoitua tämän vuoden aikana. Ne on tarkoitus asettaa näytteille myöhemmin päätettäviin paikkoihin, mahdollisesti myös Hämeen linnaan. Museovirasto päättää paikoista myöhemmin.

Kordelinin murhavaunujen konservointisuunnitelma valmistui nopeasti, kertovat Hanna Rotonen ja Tanja Lindfors. Kuva: Susanna Mattila
Kordelinin säätiöllä on tarkoituksena pitää yleisölle tilaisuuksia, kunhan vaunut on saatu esittelykuntoon. Konservointityön tekevät Konservointi- ja restaurointiosuuskunta Kollaasin konservaattorit Tanja Lindfors ja Hanna Rotonen, joiden käsialaa on myös konservointisuunnitelma.
– Konservointityö aloitetaan elokuussa, jolloin vaunut tullaan valmistelemaan siirtoa varten, kertoo Lammi-Seuran puheenjohtaja Tarja Mattila.

Kuomuvaunut, joihin Alfred Kordelin murhattiin 7.11.1917. Vaunuja ei voi liikuttaa, ellei konservointia aloiteta. Kuva: Susanna Mattila
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.