Sunnuntai 28.05.2023
Nimipäivät: Alma
Lammi
Pilvistä
5°C
Tuuli: 3 m/s S
 

Kolme valtuustoaloitetta eteni valmisteluun

Hämeenlinnan kaupunginhallitus antoi aloitteen lasten ja nuorten harrastustakuusta elämänlaatulautakunnan ja lasten ja nuorten lautakunnan valmisteltavaksi. Takana on kokoomuksen valtuustoryhmän huoli siitä, että raha on usein esteenä alle 29-vuotiaiden harrastamiselle.

Tarkoitus on selvittää, miten kaikille hämeenlinnalaisille nuorille taattaisiin mahdollisuus edes yhteen, kohtuuhintaiseen harrastukseen. Aloitteessa todetaan, että harrastamisen mahdollisuuksiin panostaminen on arvokasta ennaltaehkäisevää työtä, jolla lisätään niin lasten ja nuorten kuin perheidenkin hyvinvointia.

Harrastuksia tulisi tuoda yhä enemmän koulujen iltapäivätoimintaan yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Aloitteessa toivotaan, että selvitetään myös mahdollisuuden tarjota toimeentulotuen asemesta palveluseteli harrastuskustannuksiin ja näin tukea pienituloisten perheiden lapsia.

Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilavuokrien osuus harrastamisen kustannuksista. Aloitteessa todetaan, että useassa kaupungissa on  liikuntatilojen osalta käyttö on alle 18-vuotiaille maksutonta. Selvittää halutaan myös jäävuoroissa kotikuntatuen vaikuttavuus.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus sai käsiteltäväkseen kaksi muutakin valtuustoaloitetta. Päivi Siepin ja usean allekirjoittajan aloitteessa toivottiin Hämeenlinnan turvaavan luonnon monimuotoisuuden säilymistä esimerkiksi perustamalla Suomi 100 -juhlavuoden aikana uuden luonnonsuojelualueen tai laajentamaan jo olemassa olevaa luonnonsuojelualuetta.

Aloitteessa toivottiin myös, että kaupunki tekee tavoitteellisen suunnitelman  uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi tulevina vuosina. Aloitteessa todettiin, että kaupungin omistaman metsäalueen koko on 5600 hehtaaria. Suojelualueiden perustamiseen on mahdollista hakea valtiolta korvausta metsien monimuotoisuusohjelma METSO:sta.

Kaupunginhallitus antoi kehittämispalveluiden tehtäväksi valmistella Katuman kaupunginosaan suunnattu lähiöprojekti. Ritva Oinosen ja usean allekirjoittajan aloitteessa todetaan, että Katuma on viime vuosien aikana joutunut ansiottomastikin julkisuuteen huonossa valossa. Viimeisimpänä esimerkkinä oli muutama viikko sitten Yle 1:ssä esitetty ohjelma.

Katuman kaupunginosan huonon maineen juuret ovat 90-luvussa, jolloin työttömyys lisääntyi ja syrjäytymiskehitys näkyi myös monissa lähiöissä. Katuman kaupunginosasta on lakkautettu koulu ja neuvolatoiminnat. Myös nuorten palveluja ei ole saatavilla riittävästi.

(Lammille.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.