Tiistai 05.12.2023
Nimipäivät: Selma

Tuuli:
 

Kilpailu viljelijöille ympäristöystävällisyydessä

Viljelijöille on jälleen tarjolla mahdollisuus erottautua edukseen, kun WWF etsii Itämeren ympäristöystävällisintä maataloustuottajaa. Seitsemättä kertaa järjestettävään viljelijäkilpailuun osallistuvat kaikki yhdeksän Itämeren rantavaltiota. Ensimmäisessä vaiheessa kussakin maassa valitaan kansallinen voittaja, joka saa 1000 euron palkinnon. Kansalliset voittajat pääsevät finaaliin, jossa palkintona on 10 000 euroa.

Kaupungin ostama maa-alue kuvattuna Evontieltä kohti Kuusimäkeä. Kuva: Matti Siivonen

Kuvassa Marttilan peltoa kuvattuna Evontieltä kohti Kuusimäkeä. Kuva: Matti Siivonen

Kilpailuun kannustetaan mukaan viljelijöitä, jotka ovat edelläkävijöitä vesistöjen rehevöitymistä vähentävien menetelmien käytössä. Viljelijää saa myös vinkata, toki heidän omalla suostumuksellaan.

Osallistujat voivat olla tavanomaisia tai luomutiloja. Omat innovaatiot ja positiivinen asenne ympäristönhoitoon ovat toivottuja, ja kilpailussa halutaan palkita varsinkin vapaaehtoisuudesta.

”Viljelijöitä usein syytetään Itämeren rehevöittämisestä, koska maataloudesta pääsee paljon typpeä ja fosforia mereen. Viljelijöillä on kuitenkin paljon potentiaalia osallistua rehevöitymisen vähentämiseen muuttamalla viljelymenetelmiään kestävimmiksi. Viljelijäpalkinnon tarkoituksena on nostaa esiin konkreettisia esimerkkejä ympäristömyönteisistä käytännöistä Itämeren rantavaltioissa”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Mervi Ukkonen.

Suomi voittanut kahdesti

Suomalainen maatila on voittanut kansainvälisen kilpailun kaksi kertaa. Aivan ensimmäisen, vuonna 2009 järjestetyn kilpailun voitti uusikaupunkilainen Vapolan tila. Vuonna 2015 voitto meni Knehtilän tilaa Hyvinkäällä pitäville Markus Eerolalle ja Minna Sakki-Eerolalle, jotka ovat onnistuneet ehkäisemään ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin suojavyöhykkeillä ja edistyneellä teknologialla.

”Viljelijöillä on kilpailussa loistava mahdollisuus tuoda esiin omia toimintatapojaan, jotka ovat edullisia ympäristön kannalta. Palkinnon suurinta antia ovat olleet uudet verkostot ja vuoropuhelu, joiden kautta olemme pystyneet kehittämään toimintaamme niin, että ne palvelevat laajemminkin”, Markus Eerola kertoo.

Hänen mukaansa ympäristöystävällisten toimintatapojen ei tarvitse olla ristiriidassa talouden kanssa.

”Valinnoistahan siinä on kysymys”, hän kannustaa.

Valintakriteerit, hakulomake ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www.wwf.fi/viljelijapalkinto. Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 16.4 2018. Kansalliset voittajat julkistetaan toukokuun lopulla ja koko kilpailun voittaja kesällä 2018.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.