Tiistai 06.06.2023
Nimipäivät: Kustaa, Kyösti, Kustavi
Lammi
Pilvistä
9°C
Tuuli: 5 m/s WNW
 

Keskisuuret kaupungit järjestäytyvät edunvalvonnassa

Hyvinvointialueuudistuksen myötä kuntien identiteetti sekä tehtäväkenttä ovat murroksessa. Samalla etenkin 2020-luvun alku on pitänyt sisällään suuria yhteiskunnan dynamiikkaa muokkaavia tapahtumia ja toisaalta pandemia sekä maailman murrokset ovat osoittaneet keskisuurten kaupunkien merkittävän potentiaalin Suomen aluekehityksessä ja elinkeinopolitiikassa. Tarvitaan uudenlaista kaupunkipolitiikkaa.

Vaikuttava toiminta edellyttää tiiviimpää ja vahvempaa yhteistyötä eri alueiden välillä. Suomessa niin suuret kaupungit kuin pienet kunnatkin ovat jo järjestäytyneet ja muodostaneet erilaisia yhteistyörakenteita. Keskisuurilta kaupungeilta yhteinen edunvalvontaryhmä edelleen puuttuu.

MDI:n koolle kutsuma kumppanijoukko toteutti vuoden 2022 aikana järjestyksessään jo kuudennen kaupunkipolitiikan tiekartan, jonka teemana oli tällä kertaa keskisuurten kaupunkien renessanssi. Työn tuloksena julkaistiin loppukesästä raportti, jonka yhtenä tuloksena tunnistettiin tarve keskisuurten kaupunkien yhteistyöverkoston rakentamiselle.

Kaupunkien tulee kehittää yksilöllistä veto- ja pitovoimaansa, palveluitaan, mainettaan sekä elämyksellisyyttään, sekä elävöittää kaupunkikeskustojaan. Lisäksi keskisuurten kaupunkien tulee panostaa TKI-toimintaan ja koulutuspolitiikkaan sekä MAL-investointeihin, ja edistää kumppanuuspolitiikkaa valtion kanssa.  

Hämeenlinnan kaupunki on kutsunut keskisuuria kaupunkeja 17.1.2023 yhteisen edunvalvontafoorumin suunnittelukokoukseen. Ryhmä vaikuttaisi aktiivisesti valtion suuntaan. Samalla verkosto tulee tarjoamaan mahdollisuuden tiedon ja kokemusten vaihdolle. Yhteisen edunvalvontafoorumin suunnittelukokoukseen on osallistumassa Hämeenlinnan lisäksi edustajat Porista, Kouvolasta, Lappeenrannasta, Seinäjoelta, Rovaniemeltä, Mikkelistä, Salosta, Porvoosta, Kotkasta, Kokkolasta, Salosta, Hyvinkäältä ja Kajaanista. Tilaisuudessa mukana ovat MDI:n asiantuntijat.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.