KESÄUUSINTA: Valinnanvapauskokeilulla aloitettiin
Lammille.fi muistelee kesän kunniaksi menneitä. Ensimmäisten omien juttujen joukossa oli juttu valinnanvapauskokeilun alkamisesta. Lammi-Tuuloksen alue osui mukaan valtakunnalliseen kokeiluun Hämeenlinnasta yhdessä Jukolan kanssa.
Odotukset olivat suuret molemmin puolin, niin terveydenhuoltoalan yrittäjillä kuin asiakkaillakin. Outoja pelkojakin alkoi ilmetä. Toimitukselle raportoitiin, että Lammin terveyskeskuksessa kerättiin nimilistoja terveysaseman säilyttämisen puolesta.
Kokeilun tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut lakkauttaa terveysasemia, vaan tutkia kuinka asiakkaiden hakeutuminen terveyspalveluihin muuttuu, kun valinnanvapautta lisätään ja luoda valinnanvapaudelle toimiva käytäntö kokeilemalla erilaisia toimintamalleja. Kokeilussa on mukana useita eri alueita eri puolilta Suomea, ja jokaisella alueella tutkitaan erilaisia asioita.
Tänään pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, että sote-uudistus siirtyy vuodella ja lakiesitys valinnanvapaudesta rakennetaan alusta uudestaan. Tässä kuitenkin linkki juttuun, jonka Lammille.fi julkaisi marraskuussa 2016. Otsikko kuuluu: Meidän valinnoillamme on vaikutusta.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.