KESÄUUSINTA: Sahtiyrittäjälle sateli palkintoja viime vuonna
Lammilainen yrittäjä, Pekka Kääriäinen oli otsikoissa viime marraskuussa. Marraskuun toinen päivä Lammille.fi uutisoi sahtiyrittäjän saamista tunnustuksista. Ensin Helsinki Beer Festivalin asiantuntijaraati valitsi Bryggeri Helsingin Vuoden Olutravintolaksi maaliskuussa 2016.
Syksyllä oli uuden palkitsemisen aika. Vuonna 2008 perustettu Pienpanimoliitto ja Kääriäinen sen perustajana palkittiin Lentävä lautanen -ruokakulttuurin edistämispalkinnolla yhdessä nykyisen puheenjohtaja Mika Tuhkasen kanssa. Palkinnon myönsi Elo-säätiö ja se luovutettiin Kääriäiselle 28.10.2016.
Alkukesästä Pekka Kääriäinen ja Lammin Sahti on ollut jälleen otsikoissa, tällä kertaa ikävämmän asian vuoksi. Valmisteveroa kantanut Tulli katsoo, etteivät Bryggeri Helsinki ja Lammin Sahti ole täyttäneet lain tarkoittamaa riippumattomuuden määritelmää ja siksi eivät ole oikeutettuja valmisteveron huojennukseen.
Lammin Sahdilta Tulli vaatii vuosilta 2013–14 yhteensä 110 000 euroa. Bryggeri Helsingiltä vaaditaan vuosilta 2013–15 yhteensä 200 000 euroa. Näille vaatimuksille yhtiöt hakevat toimenpidekieltoa, kunnes hallinto-oikeus on käsitellyt asian.
Juttu oli otsikoitu: Sahtia lähes koko elämä ja kiistasta tullin kanssa voit lukea muun muassa täältä >>
Lammille.fi julkaisee kesän kunniaksi kesäuusintoja verkkolehden alkutaipaleelta. Jutut ovat luettavissa sivustolla koko ajan, ja löytyvät hakusanoilla hakemalla tai esimerkiksi uutiset-välilehteä taaksepäin selaamalla.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.