Kaupunki palkitsi Kettukin ja Ahveniston lumettajat
Hämeenlinnan kaupunki jakoi perinteiset kulttuuri- ja liikuntapalkinnot kaupungin syntymäpäiväjuhlassa tänään perjantaina. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti palkintojen saajat joulukuun kokouksessaan. Saajat palkittiin kunniakirjalla ja 1000 eurolla.
Kulttuuripalkinnon sai Kettuki ry. Yhdistys perustettiin vuonna 2002. Sen toiminnan tavoitteena on tehdä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta tunnetuksi valtakunnallisella tasolla ja kohottaa taiteenalan arvostusta. Yhdistys parantaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia taiteen opiskelussa, harrastamisessa ja taiteen ammattimaisessa harjoittamisessa. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on auttaa erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita ja taiteen tekijöitä yhdenvertaiseen asemaan muiden taiteilijoiden kanssa.
Liikuntapalkinnon saa Ahveniston Lumettajat. Vapaaehtoiset lumettavat moottorirataa illalla, yöllä ja viikonloppuna, kaupunki hoitaa lumetuksen päiväaikaan arkisin. Yhteistyö kaupungin ja seurojen välillä on jatkunut jo 20 vuotta. Vapaaehtoisia lumettajia on useammasta seurasta, päävastuun kantaa Hämeenlinnan Hiihtoseura ry ja Ahveniston Ampumahiihtäjät ry. Ahveniston moottorirata on yksi suosituimmista ulkoliikuntapaikoista talviaikaan, suorituspaikka palvelee sekä kuntohiihtäjiä, koululaisia että kilpahiihtoa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.