Kaupunki kannustaa maksamaan verkossa
Hämeenlinnan kaupunki kannustaa maksamaan laskut ja lataamaan Waltti-kortin netissä. Tähän kannustetaan rahalla. Nimittäin kaupungin omien, kaupungin yhtiöiden ja muiden laskujen maksamisesta, joita kaupungin maksupalvelussa on voinut maksaa pankkikorteilla tai käteisellä, peritään 5 euron palvelumaksu laskulta vuoden alusta alkaen.
Palvelumaksun perimistä perustellaan kaupungin toiminnan tehostamisella. Palvelupisteiden asiointia pyritään ohjaamaan yhä enemmän sähköisiin palveluihin ja vapautuvaa resurssia käyttämään muihin tehtäviin. Lisäksi käteisen rahan käyttö palvelupisteellä katsotaan turvallisuusriskiksi henkilökunnalle ja asiakkaille.
Hämeenlinnan kaupungin maksupalveluissa maksetaan kaupungin ja sen yhtiöiden laskuja noin 330 kappaletta kuukaudessa eli noin 20 laskua päivittäin. Nykyisillä laskumäärillä saatu tulo olisi n. 1200 euroa kuukaudessa. Oletuksena ja tavoitteena kuitenkin on, että palvelun käyttö vähenee ja asiakkaat siirtyvät käyttämään nykyaikaisia laskunmaksukanavia.
Maksupalveluiden palvelumaksu ei koske laskuja, jotka edellyttävät asiointia palvelupisteellä venepoletin tai avaimen lunastamiseksi, lounassetelien ja aterialippujen ostamiseksi, henkilökunnan virkistyspaikkojen vuokraamiseksi, kalastuslupien ostamiseksi ja satunnaisten tapahtumalippujen lunastamiseksi.
Waltti-matkakortin lataamista pyritään myös ohjaamaan verkkoon. Matkakorttien lataaminen autossa lisää matka-aikaa ja samalla kasvattaa kaupungin maksamaa matka-aikakorvausta liikenteenharjoittajalle sekä hidastaa muidenkin matkustajien matkantekoa. Maksupalveluiden kautta kertyneet Waltin palvelumaksut ovat joukkoliikennepalveluiden tuloa. Sillä katetaan muun muassa verkkopalvelujen kustannuksia.
Palvelumaksu koskee myös joukkoliikenteen Waltti-matkakortin lataamiselle maksupalveluissa, verkkopalvelussa ja linja-autoissa sekä muita Walttijärjestelmään liittyviä toimintoja. Linja-autoissa perittävä palvelumaksu on liikenteenharjoittajan tuloa. Maksuilla pyritään ohjaamaan matkakortin lisälataaminen erityisesti verkkopalveluun, sillä lataaminen linja-autossa lisää matka-aikaa sekä kaupungin maksamaa matkaaikakorvausta liikenteenharjoittajalle, ja hidastaa kaikkien matkustajien matkaa. Maksupalveluiden kautta kertyneet Waltin palvelumaksut ovat joukkoliikennepalveluiden tuloa, joka käytetään mm. verkkopalvelun kustannusten kattamiseen.
Verkkopalvelussa kausilipun tai arvon lisälataaminen on maksutonta. Myös seniorimatkalipun ja Kelan toisen asteen koulumatkatukilipun lisälataaminen on maksutonta. Palvelupiste Kastellissa lataaminen maksaa euron ja linja-autossa kaksi euroa. Jos korttiaan lataa ensimmäistä kertaa, ei maksua peritä.
Jos ostetun kausilippu halutaan hyvittää matkakortin arvolipuksi, maksupalveluissa tulee tälle hintaa 10 euroa. Ostetun arvon hyvittäminen käteiseksi maksaa 5 euroa. Paperituloste arvokortin tapahtumista maksaa 2 euroa, paperitulosta asiakasrekisteritiedoista silloin kun se henkilötietolain mukaan ei ole maksutonta maksaa 5 euroa ja laskutuslisä yritys- ja yhteisöasiakkaille on 10 euroa.
Nämä taksat vastaavat yleisesti muissa kunnissa käytössä olevia taksoja. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että esitetyt taksat otettaisiin käyttöön vuoden alusta. Hämeenlinnan kaupungin maksupalvelut toimii tällä hetkellä palvelupiste Kastellissa sekä Hauhon ja Lammin palvelupisteillä. Taksa on yhteneväinen kaikissa, mutta ainakin toistaiseksi Walttia koskevia palveluita tarjoaa ainoastaan Kastellin maksupalvelu.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.