Kaupunginhallitus kokoontuu tänään
Hämeenlinnan kaupunginhallitus kokoontuu tänään vahvistamaan vaalituloksen. Kaupunginhallitus käsittelee myös muun muassa ehdotuksia sairaanhoitopiirin talousarvioon ja sairaanhoitopiirin toiminnan kehittämiseksi, ja terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan työllisyysselvityksen. Listalla on myös Hämeenlinnan kaupunginarkiston toiminnan siirtäminen Kansallisarkistolle sekä henkilöstörakenteellisia muutoksia.
Kaupunginhallitus saa päätettäväkseen myös luonnonsuojelualue Sibeliuksen Metsän perustamisen Aulangonjärven itäpuolelle. Kaupunki suunnittelee Suomi 100 -vuoden kunniaksi yksityismaiden luonnonsuojelualueen perustamista omistamilleen maille Aulangonjärven itäpuolelle eli Aulangon näkötornista näkyvän kansallismaiseman alueelle. Aulangon uusi luonnonsuojelualue sijoittuisi Natura 2000 -verkoston ja kansallisen kaupunkipuiston alueelle.
Sibeliuksen Metsän -luonnon-suojelualueen perustamisella vahvistettaisiin Hämeenlinnan asemaa Sibelius-kaupunkina suojelemalla valtakunnallisesti arvokas maisema ja luonnonympäristö, jossa Sibeliuksen Finlandiankin on saanut inspiraationsa.
Suunnitellulle noin 100 hehtaarin suojelualueelle sijoittuu ikääntyneitä boreaalisia luonnonmetsiä, lehtomaisista kankaista pähkinälehtoihin. Käärme- ja Levonkallioiden arvokas silikaattikallioalue tarjoaa hienoja maisemanäkymiä, paahdekasvillisuutta ja harvinaista lajistoa. Alueelta löytyy myös puroja ja rantaluhtaa. Alueen monipuoliseen linnustoon kuuluvat mm. sääksi, liito-orava, vuorijalava, turrisammal ja sysikieli.
Aineettomat kulttuurihistorialliset arvot ja maisema olisivat suojelualueen perustamisen lähtökohtia, johon luonnon monimuotoisuusnäkökohdat liittyvät kiinteästi. Myös ulkoilu- ja virkistyskäytöllä on alueella suuri merkitys. Aulangon alueelle on vahvistettu v. 2015 10 vuotta voimassa oleva luonnonhoitosuunnitelma, jossa suojelunäkökohtia on huomioitu.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.