Tiistai 26.09.2023
Nimipäivät: Kuisma

Tuuli:
 

Kaupungin palvelut siirtyvät kesäaikaan sunnuntaina

Kesän aikana kaupungin palveluihin tulee rajoituksia ja esimerkiksi linja-autoliikenteessä siirrytään kesäaikatauluun jo sunnuntaina. Hauhon terveysasema on heinäkuun suljettuna, mutta Lammin terveysasema ja laboratorio palvelee koko kesän ajan.

Hauholaiset on ohjattu käyttämään Lammin terveysaseman palveluja sulkuaikana. Myös neuvola-asiakkaat asioivat Lammilla heinäkuussa.

Reseptien uusinnat täytyy hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen juhannusta, ja hankkia terveystodistukset esimerkiksi ajokorttia varten myös hyvissä ajoin.

Myös hammashoitolat toimivat supistetusti heinäkuussa ja Hauhon hammashoitola on suljettuna.

Tarkemmin kesän aiheuttamista rajoituksista kerrotaan Hämeenlinnan kaupungin sivuilla >>

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.