Keskiviikko 26.06.2019
Nimipäivät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere
Lammi
Pilvistä
19°C
Tuuli: 2 m/s PPI
 

Kauan kaivatut pysäkkikatokset toteutumassa

LC Lammin pysäkkikatoshanke on edennyt siten, että klubi on juuri tilannut neljä pysäkkikatosta, jotka on määrä asentaa Valtatie 12 varteen. Hämeenlinnan kaupunki valmistelee toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa asennuspaikat Kaitalan ja Jahkolan risteysalueille. LC Lammin presidentti Kari Kääriä uskoo, että Pellavamarkkinoihin mennessä katokset voivat jo olla paikallaan.

Pysäkkikatoshankkeessa on nähty monta käännettä, sillä neuvottelukumppaneina ovat olleet sekä Hämeenlinnan kaupunki että Ely-keskus. Kääriä kertoo, että LC Lammin vastuulle yhteistyössä tuli tilata ja maksaa katokset.

“Kaupunki valmistelee asennuspaikat ja asentaa katokset, jonka jälkeen ne siirtyvät Ely-keskuksen vastuulle. Hankkeelle saatiin Linnaseutu ry:n tukea noin 50 prosenttia kustannuksista. Lammilaiset yritykset ovat mukana noin kolmasosalla ja LC Lammi maksaa loput,” kertoo Kääriä.

LC Lammi on juuri tilannut neljä pysäkkikatosta, jotka pystytetään Valtatie 12:n varteen näillä näkymin Pellavamarkkinoihin mennessä. Kuva: LC Lammi

Kari Kääriän mukaan jos kaikki etenee niin kuin suunniteltu on, katokset ovat paikallaan jo Pellavamarkkinoihin mennessä. Katoksia tulee yhteensä neljä, Jahkolan pikavuoropysäkeille kumpaankin suuntaan ja samoin Kaitalan risteykseen.

Klubi selvitti alkuun mahdollisuutta pystyttää Tuuloksen mallin mukaiset, puiset katokset valtatien varteen. Niistä kuitenkin luovuttiin niiden huoltotarpeen vuoksi. LC Lammi päätyi tilaamaan alumiinista ja lasista rakennetut katokset, jotka täyttävät myös Liikenneviraston vaatimukset.

Lue hankkeesta tarkemmin Kari Kääriän kirjoituksesta Lukijalta-blogissa joka julkaistiin Lammille.fissä 4.10.2018 >>

Karttakuvassa on nähtävillä pysäkkikatosten sijoittuminen Valtatie 12:n varteen. Kuva: LC Lammi

“Iso kiitos projektin etenemisestä ELY:n suuntaan Hämeenlinnan kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurille ja suunnittelupäällikkö Jenni Sabelille tässä vaiheessa sekä tietenkin rahoittajille: Linnaseutu ry:lle ja paikallisille jo mukaan lupautuneille lammilaisille yrityksille,” sanoo Kari Kääriä.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.