Tiistai 05.12.2023
Nimipäivät: Selma

Tuuli:
 

Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla Lahdessa

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallista pääjuhlaa vietetään 27.4. Lahdessa. Juhlaa vietetään perinteisin menoin Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa.

Pääjuhlan juhlapuhuja on tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja veteraanien puheenvuoron pitää metsäneuvos Yrjö Torikka. Kansallisen veteraanipäivän teema on Sinun veteraanipäiväsi – Din veterandag. Teeman avulla halutaan nostaa kansallinen veteraanipäivä kaiken ikäisten yhteiseksi juhlaksi. Yle televisioi tapahtuman suorana lähetyksenä.

Arvokkaassa tilaisuudessa muistetaan myös ensimmäistä pääjuhlaa, jota vietettiin Lahdessa v. 1987. Juhlaa suunniteltaessa on tutkittu 30 vuoden takaista ohjelmaa ja siitä on otettu mukaan elementtejä: Pääjuhlassa kuullaan Lassi Nummen runo Kunnian saakoon hän ja hartaustilaisuus noudattaa vuoden 1987 kaavaa.

Juhla alkaa lipunnostolla ja hartaustilaisuudella klo 10. Sen pitävät yhdessä piispa Matti Repo ja metropoliitta Ambrosius.

Klo 13 alkavan pääjuhlan käsikirjoittaa ja ohjaa Väinö Weckström. Esiintyjinä ovat mm. näyttelijät Sanna Heiskanen, Väinö Weckström ja Petri Knuuttila sekä ryhmät Lahden Nuorisoteatterista ja Lahden tanssiopistosta. Pääjuhlassa Sinfonia Lahti, Kaartin soittokunta ja Päijät-Hämeen juhlakuoro kantaesitettävät tilausteoksen Perintö, jonka on säveltänyt Hannu Kella. Teoksen solisteina toimivat Emma Vähätalo (kantele), Hannu Kella (harmonikka) ja Timo Alakotila (piano). Juhlassa kuullaan myös Jean Sibeliuksen Finlandia sekä Kalervo Hämäläisen säveltämä ja sanoittama Veteraanin iltahuuto. Kapellimestareina toimivat ylikapellimestari Dima Slobodeniouk ja musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola.

Juhlan päätteeksi Suomen Ilotulitus esittää noin minuutin kestävä massiivisen taideteoksen Kiitos. Taideteoksen on suunnitellut ilotulitustaiteilija Sami Tammi. Kiitos alkaa kymmenellä kunnialaukauksella, jotka kuvaavat jokaista itsenäisen Suomen vuosikymmentä. Lopuksi laukaistaan taivaalle sata siniristiä veteraanien ja itsenäisen Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Kiitos ammutaan Intiaanikukkulan suunnasta Urheilu- ja Messukeskuksen ylle.

Veteraanipäivän juhlan tilaisuudet ovat avoimia kaikille kansalaisille. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen rajallisesta paikkamäärästä johtuen.

 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.