Kaksisataa nautti Konepäivillä lohisoppaa
Tänä vuonna 35-vuotta konekauppaa tehnyt Matti Rantti Oy tarjosi perjantaina lohisoppaa, kahvia ja Hauholla leivottua pullaa perinteisessä konepäivässä. Lohisoppaa kävi nauttimassa noin 200, mutta väkeä tapahtuma veti enemmän. Päivän ohjelmassa oli paitsi keittoa, myös uutuusmoottorisahan esittelyä ja testausta.

Isäntä itse eli Matti Rantti tarjoili konepäivien soppaa perjantaina. Omalla soppatykillä keitettyä lohikeittoa kävi syömässä noin 200 vierasta. Kuva: Jouni Lehtonen
– Kyllä saha kiinnosti, se kun oli Euroopan ensiesittelyssä meillä. Vaikka ammattisahureita on vähemmän, ihmiset ovat alkaneet hoitaa metsää kuntoilumielessä ja harrastuksekseen, Matti Rantti kertoo.
Konepäiviä Rantti on järjestänyt vuosittain. Konepäivässä on perinteisesti tarjottu aina pullakahvit, ja jo toistakymmentä vuotta tarjolla on ollut myös soppaa, jota keitetään omalla soppatykillä. Syksyllä, kun yritys täyttää 35 vuotta, on luvassa synttäreiden juhlintaa.
– Ja keväällä pidetään sitten perinteinen puutarhapäivä, tuodaan vähän ruohonleikkureita esille, Matti Rantti lupaa.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.